Vähintäänkin tämän vuoden parhaita suuren maailman televisiolöytöjä on tänä kautena alkanut ja katsomani Crazy Ex-Girlfriend.
Ideansa perusteella perusteella Crazy Ex-Girlfriend kuulostaa paitsi teinisaippuasarjalta myös tylsästä ja moneen kertaan nähdyltä. Mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Uskallan väittää, että sarja on yksi älykkäimmistä ja omaperäisimmistä sarjoista pitkään aikaan.
Archive for the ‘Media’ Category
Crazy Ex-Girlfriend
Posted in Televisio, tagged televisiosarjat, top 20 on 19.5.2016| Leave a Comment »
(Itse)kritiikki
Posted in Journalismi, Teatteri on 10.2.2014| 2 Comments »
Kun en enää ole kriitikko – mistä olen vain hyvillään -, on ihan eri tavalla mukavaa ja vapauttavaa pohtia taiteellista kritiikkiä.
Mikään ei tietenkään ala tyhjiöstä ja tämänkin pohdinnan taustalla on eilisiltana käyty keskustelu siitä, millaista on hyvä kritiikki, mikä on kritiikin tehtävä ja onko oikeaa tai väärää. Mutta myös se, kun kuulin millaista paheksuntaa eräs virkistävän hienosti kirjoitettu ja perusteltu teatterikritiikki oli herättänyt kritiikin kohteeksi joutuneessa paikallisessa taidelaitoksessa.
Dramaturgista kömpelyyttä
Posted in Draama, Televisio on 16.4.2013| Leave a Comment »
Niin paljon kuin minä televisiosarjoista pidänkin ja olen sitä mieltä, että Yhdysvalloissa tehdään erinomaista televisiota, osataan siellä mokaillakin – tai olla ottamatta opiksi.
Tänä esityskautena tässä on onnistunut jo kolme sarjaa, joista kaikki olen pitänyt hyvinkin paljon. Mutta mikä niissä sitten on vikana?
Parhaat uudet televisiosarjat
Posted in Televisio, tagged Arrow, Game of Thrones, Hannibal, Homeland, Person of Interest, The Americans on 8.4.2013| 2 Comments »
Viimeksi tuli kirjoiteltua tv-sarjoista himpun vajaa kaksi vuotta sitten. On aika vähän tarkastella lyhyesti omia mielipiteitä ja sijoittaa kartalle myös muutamma kahden viime vuoden aikana alkanut sarja.
Sitä mukaa, kun katsottava Suomessa vain vähenee, tuntuu se jenkeissä paranevan. Televisio elää siellä ehdottomasti kultakauttaan, kun parhaat käsikirjoittajat ovat alkaneet kiinnostua televisiosarjojen tekemisestä. Ja kun hyvien käsikirjoittajien perässä tulevat myös hyvät näyttelijät: viimeisinä vuosina televisiosarjoissa on nähty sellaisia huippunäyttelijöitä kuin Glenn Close (Damages), John Goodman (Damages), Christian Slater (Breaking In), James Bond -konna Mads Mikkelsen (Hannibal), Alec Baldwin (30 Rock) ja Sean Bean (Game of Thrones). Muun muassa.
Mitä taiteilija tarvitsee
Posted in Kirjallisuus, Kulttuuri, Media, Taide, Teatteri, Viestintä, tagged palaute, taidekritiikki on 19.9.2011| 3 Comments »
Kritiikki on.
Kuluttajavalistusta, palaute yleisön käytettäväksi. Mainosta. Puffi. Kulttuurikeskustelua.
Saattaa olla, tätä kaikkea tai vain osa siitä. Mutta aika usein, kun taidekritiikistä puhutaan, sitä käsitellään vain kuluttajan, kritiikin tai atiteen näkökulasta. Siitä jää systemaattisesti pois se, mistä kaikki lähtee. Taiteilija.
Mikä on kritiikin tehtävä suhteessa taiteilijaan?
Sosiaalimediatapaus
Posted in Kulttuuri, Media, Viestintä, tagged blogi, facebook, google plus, google+, sosiaalinen media, sosiaalisuus, sosiologia, twitter, verkostot, vuorovaikutus on 11.9.2011| 7 Comments »
104 artikkelia blogiin. Kuukausi Google Plussassa, muutama viikko Facebookissa ja unohtunut läsnäolo Twitterissä. Siinä kokemukseni siitä, mitä sosiaaliseksi mediaksi kutsutaan. Tietenkään en ole vielä saavuttanut sosiaalisen median todellista syvyyttä – en ole ollut siellä riittävästi voidakseni sanoa asiasta yhtään mitään sellaista millä olisi katetta.
Sanoakseni, esimerkiksi, että se ei toimi.
En voi sanoa sellaista, koska sosiaalinen media on ilmiö. Se on viestinnän tulevaisuus, joka tekee ihmisistä tasavertaisia vertaisviestijöitä. Se muodostaa yhteisöjä, saa tuntemaan osa jotain suurempaa kokonaisuutta, tasavertaistaa ihmiset – ainakin kaikki ne, joilla on tietokone, ja kiinnostusta. Se on Email².
En voi sanoa niin. Mutta voin sanoa paljon muuta.
Anteeksi en ymmärtänyt – älykkyysosamääräni on vain 190.
Posted in Draama, Kirjallisuus, Kirjoittaminen, Proosa, Televisio, tagged Fringe, huippuälykkäät henkilöhahmot on 22.8.2011| 10 Comments »
Ei huolta, ei minun. Kyse on sen sijaan Peter Bishopista, joka on hahmo amerikkalaisessa science fiction tv-sarjassa Fringe, joka ei kuulu kahdenkymmenen parhaan televisiosarjani listalle – ei ainakaan vielä. Pilottijaksossa, siis koko sarjan ensimmäisessä jaksossa, Peter Bishop ilmoittaa itse älykkyysosamääränsä olevan 190. Keskivertoihmisen ÄO on 80-120.
Vertailukohdaksi mainittakoon, että fyysikko Stephen Hawkingin ÄO on oletettavasti noin 160.
Ei tässä ole kyse edes Peter Bishopista.
Top 20 TV-sarjat — lopullinen lista
Posted in Televisio on 7.8.2011| 8 Comments »
Top 20 TV-sarjat — #1
Posted in Televisio, tagged televisiosarjat, top 20 on 4.8.2011| 1 Comment »
Numero yksi on kulttisarja Terminator: The Sarah Connor Chroniclesin, Dead Like Me’n ja Carnivalen tapaan. Sarja, joka saavutti pienehkön yleisön ja jolla oli täysin omaperäinen lähestymistapa paitsi omassa genressään myös koko televisiotarjonnassa. Tämä on sarja, joka ei ole vielä kadonnut mielestä, kuten niin monet muut sarjat päätyttyään katoavat: en muistele Lostia, mutta Carnivalea, Crackeria ja The Shieldiä kyllä.
Ensimmäinen vihje:
Tutkimusta tekevä päähenkilö syöksyy madonreiän kautta toiselle puolelle universumia.
Toinen vihje:
Jotkut ovat kutsuneet tätä Muppeteiksi ulkoavaruudessa.
Kolmas vihje:
John Crichton. Aeryn Sun. Ka D’Argo. Chiana. Moya.
Top 20 TV-sarjat — #2
Posted in Televisio, tagged televisiosarjat, top 20 on 1.8.2011| Leave a Comment »
Yhdysvaltalaisen FX Networksin sarjoja on tällä listalla jo kaksi – Justified ja Damages – ja tässä tulee kolmas.
Kuulin tästä sarjasta kahdeksan tai yhdeksän vuotta sitten jyväskyläläisen Videodivarin omistajalta. Kehui kovasti. DVD-boksin kannen perusteella sarja vaikutti taas yhdeltä tuiki tavalliselta poliisisarjalta, mutta tuotantokausi oli halpa ja ajattelin kokeilla. Kuinka ollakaan, ensimmäisen jakson lopussa oli koukku joka naitti sarjaan seitsemäksi vuodeksi.
Ensimmäinen vihje:
Sarja sijoittuu Los Angelisin hämärämmälle puolelle. Se hyödyntää dokumenteerisia kuvauskeinoja, kuten heiluvaa kameraa.
Toinen vihje:
Tapahtumat perustuvat löyhästi tositapahtumiin, jossa poliisin erikoisiskujoukon jäseniä epäiltiin laittomuuksista.
Kolmas vihje:
Sarjassa iskuryhmää johtaa Vic Mackey.