Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for helmikuu 2011

Huumori ei ole helppoa. Ei kirjallisuudessa eikä draamassa. Se on kaikkein vaikein muoto, vielä huomattavasti vaikeampi kuin draama. Oikea kuningaslaji, etenkin mitä absurdimpaa huumoria tehdään – haasteellisuuden ja ammattitaidon kulminoitumana farssi.
         Nämä fraasithan olemme kaikki kuulleet. Kaikkien muiden kirjoittamiseen liittyvien ja kirjoittamista mystifioivien ja romantisoivien fraasien ohella.
         No, jos komedia on niin vaikeaa, miksi Suomessa sitten tehdään niin helppoa komediaa?

(lisää…)

Read Full Post »

Craig Thompsonin seuraavaa piirrosnovellia Habibia odotellessa voi katsoa mitä tapahtui ennen Thompsonin loistava Blankets-läpimurtoteosta.
         Tapahtui Good-bye, Chunky Rice, jota jotkut pitävät jopa Blanketsiakin parempana. Olipa parempi tai ei, Good-bye, Chunky Rice on joka tapauksessa hyvin ainutlaatuinen kertomus ystävyydestä ja yksinäisyydestä. Tyyli on ainakin pintapuolisesti jotakin toista kuin Blanketsissa, mutta temaattisesti Thompsonin esikoinen on vähintään Blanketsin tasolla.

(lisää…)

Read Full Post »

Mikähän siinä on, että kulttuurin täytyy verrata itseään toisiin kulttuureihin? Kilpailu, tietenkin. Se on yksi syy. Ihminen vaan on sellainen. Ja myös siksi, että vertailun kautta näkee kaikkein kätevimmin ja nopeimmin oman tasonsa. Tämä on ihan selvää.
         Miksi meille sitten on tulossa Guggenheim-museo?

(lisää…)

Read Full Post »

Muistan sen kesän parikymmentä vuotta sitten, jona makasin selälläni kesämökin sohvalla ja luin ensimmäisen kerran Samuel Beckettiä. Näytelmä oli luonnollisesti Huomenna hän tulee. Olin hyvin vaikuttunut. Tai ainakin kuvittelin olevani.
         Kuten todennäköisesti muutama muukin on joskus Beckettiä lukiessaan ajatellut, Huomenna hän tulee oli omituisin lukemani näytelmä – tai teksti, genrestä riippumatta. En tajunnut mitään. Totta kai minulla oli välittömästi lukemisen jälkeen tarve muodostaa teorioita siitä, mistä näytelmä kertoi. Jumalasta. Tai siitä, miten odottamalla tapahtuvan mitään ei tapahdu. Tai läheisriippuvuudesta.
         Olin oikeassa vähintään kaikissa kolmessa teoriassani. Beckett ei nimittäin kirjoittanut näytelmiä, vaan individualistisen filosofian sapluunoja, joiden raameihin jokainen voi asettaa haluamansa maailmankatsomuksen tai tarkoituksen, ja olla täysin oikeassa kunnes joku toinen tulee ja sanoo ettet sinä ymmärrä Beckettiä.

(lisää…)

Read Full Post »

”Hei, Heidi!”
         Sain muutama päivä sitten viimeinkin valmiiksi esseen, jota työstin vähän toista viikkoa. Sivu, puolitoista, ihan korkeintaan kaksi päivässä. Ohjemitta 12 sivua. Lopputulos: 11 sivua ja lähdeluettelo kahdennellatoista sivulla.
         Eikä se nyt sitten niin hauskaa ollutkaan kuin väitin (Salohalme, 2010) edes siinä pyörittelymielessä. Puuduttavaa kyllä.
         Esseen kirjottaminen tuntui kymmenen vuotta yliopisto-opintojen päättymisestä vielä älyttömämmältä kuin se silloin tuntui, mikä lienee merkki joko järjen lisääntymisestä tai sen vähentymisestä. Joka tapauksessa, olo oli kuin Beckettin roolihahmolla: tässä ei ole mitään järkeä.

(lisää…)

Read Full Post »

Mitä tulee kysymykseen siitä, voiko kirjallisuus vanhentua ja muuttua tietyn ajan kuluttua sisällöllisesti irrelevantiksi, kuulun – tietenkin – enemmän siihen ryhmään, jonka mielestä totta helkkarissa voi, miksikäs ei voisi? Kirjallisuuspuritaanit purisevat, miten kirjallisuudella on aina itseisarvonsa vaikka ihan historiallisena representaationa siitä, miten aikoinaan on kirjoitettu, ajateltu ja että sehän on, herra paratkoon, taidetta!
         – Ja sitä paitsi, ainahan on ajankuva! ne sanovat.
         He ovat täysin oikeassa.

(lisää…)

Read Full Post »

Yksi kirjoittamisen vaikeimpia asioita on kehittää ymmärrys siitä, miten yksittäinen sana voi olla väärä. Eikä se ole vaikeaa vain luovassa työssä, vaan selvästi huomattavan hankalaa myös arkipäiväisessä elämässä, sosiaalisessa kontekstissa. Miten kirjoitamme on miten puhumme on miten ajattelemme on mitä tarkoitamme.
         On kaksi eri asiaa sanoa ”hän tunsi” kuin ”hänestä tuntui”; ”hän huomasi”, ”hän ymmärsi”; ”miten hän voi pahottaa mielensä niin pahoin”, ”miten hän jaksoikin pahottaa mielensä niin pahoin” ja niin edelleen.
         Konnotaatio ja denotaatio.

(lisää…)

Read Full Post »

Older Posts »