Heipä hei! Tänään täällä Teemun Teemanurkkauksessa teemmekin tänään yhdessä selvää – ei sen enempää eikä vähempää kuin – taiteen tarkoituksesta. Viime viikon ohjelmassa selvitimme teatterin menettäneen merkityksensä, mutta mikä on tämä merkitys ja minne se oikein meni?
Tätä tehtävää varten tarvitsette tukevan mutta hieman liian matalan jakkaran, yksiulotteisen linssin ilman koristeellisia kehyksiä sekä mustavalkoisen tietokonenäytön, jotta jalkanne olisivat maassa, silmänne näkisivät vain asioiden yhden tason eikä krumeluuria sen ympärillä ja senkin vain värittömänä ja sellaisena kuin se on.
Archive for tammikuu 2011
Sitä itseään
Posted in Filosofia, Kulttuuri, Taide, tagged ars gratia artis on 31.1.2011| 1 Comment »
Kuka kirjoitti tämän kirjan?
Posted in Kirjallisuus, Ulkomainen kaunokirjallisuus, tagged minä-kertoja, mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta, novelli, raymond-carver on 27.1.2011| Leave a Comment »
Kolmannen novellin jälkeen olin jo todella vaikuttunut. Ajattelin, että juuri näin: tässä on kaikki, mitä pitää olla eikä mitään ylimääräistä.
Puhun Raymond Carverista, jonka novellit tekivät elokuvaohjaaja Robert Altmaniinkin niin suuren vaikutuksen, että tämä ohjasi kolmetuntisen Carverin novelliin perustuvan järkäleen. Retrospektiivisesti, aika heikon järkäleen – etenkin verrattuna alkuperäisteoksiin.
Lukemani Mistä puhumme, kun puhumme rakkaudesta kokoaa yksiin kansiin Carverin kolmessa eri teoksessa julkaistuja novelleja. Mutta jos tämä on jonkinlainen best of –kokoelma, olin sitäkin pettyneempi kun muutamat myöhemmät novellit olivat kaukana erinomaisuudesta. Se ei tietenkään mitenkään muuta sitä tosiseikkaa, että parhaimmillaan Carver on loistava – osoittaapahan vaan pientä inhimillisyyttä.
Teatteri menettää merkityksen
Posted in Teatteri on 24.1.2011| 1 Comment »
Ottaen huomioon, miten paljon teatteria rakastan, viime teatterikäynnistä alkaa olemaan aikaa. Vielä enemmän on aikaa sellaisesta visiitistä, jonka olisin tehnyt ilman velvoitetta ja yksityishenkilönä enkä kriitikkona. Nyt, kun en ole enää teatterikriitikkokaan – journalisesti, kriittisyyttä minusta ei saa irti aivopesullakaan -, pelkään pahoin, että mnun teatterissakäynnit on tehty.
Työttömällä se on tietenkin myös talouskysymys, mutta jos jotain todella haluaa, kyllä siihen rahaa aina löytää, kuten tämä levynarkomaani osoittaa. Ehkä olisi reilua myöntää siis itselleen, että en minä enää edes halua teatteriin. Ja miksi haluaisinkaan, eihän siellä ole minulle mitään.
Vihaisen nuoren tarina
Posted in Kirjallisuus, Ulkomainen kaunokirjallisuus, tagged salinger, sieppari ruispellossa, subjektiivinen kerronta on 20.1.2011| 1 Comment »
Nimen Sieppari ruispellossa ovat kuulleet varmaan useimmat. Vaikka sitä ei olisi lukenutkaan, siihen törmää aina kerran vuodessa – John Lennon kuolinpäivänä. Koska sehän on Se Kirja, josta Lennonin ampunut Chapman sanoi saaneensa innoutuksensa tekoonsa. Rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että tämä oli yksi syy sille, miksi päätin Lennonin edellisen kuolinvuosipäivän jälkeen Siepparin lukea: silkasta uteliaisuudesta.
Selvisi kaksi asiaa.
Siepparilla ruispellossa ei ole mitään tekemistä murhan kanssa. Lisäksi se on kirja, jonka kirjoittaisin, jos osaisin. Se on niin hyvä.
Ei ole sääntöjä!
Posted in Kirjoittaminen, Kulttuuri, Taide, tagged dramaturgia, säännöt on 17.1.2011| 2 Comments »
Se alkaa aina näin.
Olen jossain taiteilija- tai muuten vain itsensä tiedostavassa porukassa. Puhumme niitä näitä, taiteesta tietenkin yleensä. Sitten minä päädyn – taas, kaikki keskustelut on johdettavissa dramaturgiaan aivan kuten jokainen kunnon väittely noudattaa Godwinin lakia – paasaamaan draamasta, dramaturgiasta ja siitä, miten ihmiset eivät ymmärrä mitään kirjoittamisen säännöistä.
– Sääntöjä? Ei ole olemassa mitään sääntöjä! sanoo taiteilija vasemmalta puoleltani. Oikealla puolella seisova taiteilija ristii kätensä rinnalleen ja komppaa: juu, ei.
Ja minä ymmärrän tämän. Turhat säännöt ovat turhia silloin, kun säännöt ovat turhia. Kuten armeijassa, jossa minua oltiin eräällä hyvin, hyvin kylmällä rauhanaikana järjestetyllä sotaleirillä passittamassa jopa sotaoikeuteen, kun en leikkinyt sääntöjen mukaan ja noudattanut suoraa käskyä.
Mutta valitettavasti taiteilijat oikealla ja vasemmalla puolellani ovat väärässä.
Kaunokirjallinen luento
Posted in Kirjallisuus, Kotimainen kaunokirjallisuus, tagged ihmisen osa, kari hotakainen on 13.1.2011| Leave a Comment »
Jos joku sanoo aikovansa kirjoittaa kirjan kirjan kirjoittamisesta, se herättää lähes poikkeuksetta yhdenlaisen reaktion: et kai? Varmaan ihan syystä, koska niitä on tehty aika paljon. Teema on hyvin luonnollinen etenkin esikoiskirjailijalle, joka vielä pohtii omaa kirjoittamistaan, ja pitääkin pohtia. Tosin tämä pohtiminen tahtoo olla kaunokirjallisuudessa vähän mitä on, enimmäkseen retoriikkaa. Ja eihän siinä mitään, jos uskoo Immanuel Kantiin ja jälkikäteen tehtäviin selittelyihin, sillä silloinhan voi lohduttautua toteamalla tärkeintä olevan aikomuksen.
Aihevalinnan ymmärtää kyllä oikein hyvin viimeviikkoisen Alexandra Salmelan näkökulmasta, mutta miksi Kari Hotakainen perustaa koko kirjan kirjoittamiselle, kuten tekee Ihmisen osassa? Saako kokeneempi kirjailija aiheesta irti jotain sellaista, mikä ei esikoiskirjailijalta onnistu?
Dramaturginen ongelma
Posted in Kirjallisuus, Kirjoittaminen, tagged camus, kolme sisarta, minä-kertoja, sivullinen, subjektiivinen kerronta, teema, tsehov on 10.1.2011| 1 Comment »
Blogisti Rauno Räsänen esitti hyvän kysymyksen Päreitä-blogissaan. Ja kun vielä esitti sen minulle, sitä sietää pohtia. Ihan vaikka vain siksi, että kysymys on selvästi retorinen eikä näin ollen oletettavasti edellytä sen enempää pohtimista kuin vastaustakaan. Juuri siksi.
Luonnollisesti lavensin kysymystä koskemaan sitä, voiko draamassa käsitellä teemoja, jotka eivät ole dramaattisia tai dramaturgisesti kesytettäviä? Vai pitääkö tällaisia epädramaattisia aiheiden vain välttää ja kirjoittaa sen sijaan jostain sellaista, mihin saa vaivatta ja turhia pinnistelemättä prota- ja antagonistin, ristiriidan ja peripetian ja kaiken sen muun kreikkalaisen sanahelinän, joita käyttämällä saa pudotettua kelkasta puolet lukijoistaan ja tuntea itsensä jotenkin supersivistyneeksi?
Lyhyesti: ei.
Pitkästi.
Kuin Morrison
Posted in Kotimainen kaunokirjallisuus, tagged 27 eli Kuolema tekee taiteilijan, Alexandra Salmela, eloton kertoja, finlandia, moniäänisyys, monta kertojaa on 6.1.2011| Leave a Comment »
Ennen kuin Suomen suurimman kirjoituskilpailun palkinto saatiin jaettua, tarvittiin mediaan taas yksi pienimuotoinen mutta turhanpäiväinen skandaali, jottei kahden kilpailun arvostus ainakaan laskisi näkyvyyden puutteen vuoksi. Kriisiä saatiin mukavasti päivittelemällä sitä, miten kirjailija Alexandra Salmela oli saanut osallistua kilpailuun, kun eihän tämä ole edes Suomen kansalainen.
Sitten katsottiin sääntöjä, muutettiin ne ja tilanne oli ohi. Siinä sivussa Helsingin Sanomat sai mainostettua Helsingin Sanomien esikoiskirjailijapalkintoa ja sen viime vuonna saanutta Salmelaa.
Mutta mainostus toimi: luin Salmelan kirjan 27 eli Kuolema tekee taiteilijan.
Aukko yleissivistyksessä 