Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Näytelmäkirjallisuus’ Category

Vaikka olenkin sitä mieltä, ettei mitään tarvitse lukea, jos ei kiinnosta, niin näytelmien kohtalo harmittaa. Että niitä ei lueta, niistä ei pidetä ja että niitä ei kunnioiteta kirjallisina teoksina. Eikä siinä mitään, jos ne kaikki olisivat vapaasti nähtävillä lähiteatterissa aina kun siltä tuntuu. Mutta kun ei ole. Enkä tässä yhteydessä nyt haluaisi sanoa sanaa ”farssi”, koska se on aivan oma keskustelunsa, jonka olen tännekin blogiin tainnut joskus jo käydä.
      Harmi se on siksi, että näytelmäkirjallisuuteen sisältyy paljon teoksia, jotka vetävät vertoja maailmankirjallisuudelle.
      Siksipä, jos jotakuta kiinnostaa (ja hakutulosten perusteella kiinnostaa), ohessa lista parhaista tietämistäni ja lukemistani näytelmistä. Paljon jää puuttumaan sekä muistini että sivistymättömyyteni vuoksi, mutta jospa tästä jotain apua olisi.

(lisää…)

Read Full Post »

Lisää sarjassamme pään ja sydämen särkeneitä näytelmiä.
         David Mametia pidetään yhtenä nykyisen yhdysvaltalaisen draaman kärkinimistä. Mamet on saavuttanut näytelmillään sekä Pulitzerin että Tony-ehdokkuuden – sekä ollut ehdokkaana käsikirjoitus-Oscarista elokuvista The Verdict ja Wag the Dog. Televisiosta hänet tunnetaan – tai tunnettiin – neljä tuotantokautta kestäneen The Unitin luojana ja käsikirjoittajana, sekä yhden The Shield-sarjan jakson ohjaajana.
         Mutta meriitit ovat meriittejä, palkinnot palkintoja eikä niitä kannata niin tuijottaa. Ennemmin kannattaa lukea ja päättää itse onko miehestä mihinkään ja onko kaikissa kehuissa perää.
         Vuonna 1992 kirjoitetun ja melkoisen sensaation aiheuttaneen Oleannan perusteella on.

(lisää…)

Read Full Post »

Jos George Bernard Shaw’n Major Barbara ei ole dramaturgisesti mitenkään merkittävä teos, miehen 17 vuotta myöhemmin (1923) kirjoittama Saint Joan puolestaan on.
         Saint Joan joka kertoo moneen kertaan kerrotun Orleansin Neitsyen eli Joan D’Arcin tarinan. En ole koskaan pystynyt näkemään ongelmaksi sitä, että samaa tarinaa kerrotaan uudestaan, koska olennaista on se, miten se kerrotaan ja mitä sillä halutaan sanoa. On vain kirjoittajasta kiinni, ei aiheesta, miten yritys onnistuu.
         Saint Joania kirjoittaessaan Shaw oli jo 67-vuotias ja omasi näkemyksen ja ammattitaidon, joiden turvin näytelmä on paitsi mestariteos Shaw’n omassa tuotannossa, myös laajemmin näytelmäkirjallisuuden kentällä.

(lisää…)

Read Full Post »

Hyvä on, yritin lukea sitä Faustin kakkososaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Ei jaksanut kiinnostaa edes puoleksi sillä intensiteetillä kuin ensimmäinen osa kiinnosti.
         Onko vika lukijassa vai mestariteoksessa?

(lisää…)

Read Full Post »

George Bernard Shaw muistetaan etupäässä Pygmalion näytelmästään, joka sekin tunnetaan elokuvaversionsa ansiosta paremmin nimellä My Fair Lady.
         Todellisuudessa Shaw kirjoitti yli 40 näytelmää, joista on jäänyt elämään Pygmalionin lisäksi muutama muukin. Pygmalion on hyvä näytelmä, mutta ei kuitenkaan Shaw’n mestariteos. Sitä ei ole myöskään Major Barbara – mestariteos käsitellään ensi viikolla.
         Mutta sitä ennen kuitenkin Major Barbara

(lisää…)

Read Full Post »

Brittiläinen näytelmäkirjailija Peter Shaffer on kiinnostanut jo pitkään. Ensimmäinen kosketukseni Shafferiin oli noin viisitoistavuotiaana Kuopion ylioppilasteatterissa näkemäni Equus. Equus on jonkinlainen klassikko ja samainen teos, johon kuuluu kai aika erottamattomana osana nakuilukohtaus – mikä varmaan vaikutti osaltaan ikimuistoisen vaikutelman syntymiseen viisitoistavuotiaan mielessä.
         Mutta ei vain siksi. Peter Shaffer on jopa mestarillinen psykologinen kuvaaja, minkä huomaa niin Acatualphan ja Pizarron suhteesta kertovassa The Royal Hunt of the Sunissa kuin miehen kuuluisimmassa näytelmässä, Mozartin ja Salierin kilpailusta kertovassa Amadeuksessakin. Amadeus-näytelmään perustuu myös se samanniminen Milos Formanin elokuva.
         Lisää oli saatava ja niinpä otin, ostin ja luin Shafferin farssin, Black Comedyn.

(lisää…)

Read Full Post »

Mikä lie, mutta yksi aamu vain teki mieli kirkasvalolampun eteen istuessaan aloittaa uudestaan Wolfgang von Goethen Faust. Totesin, että jahas, tällaista sivuvaikutuksista ei ohjekirjassa mainittukaan – ja hain Faustin hyllystä. Koska lampun edessä on istuttava se kolmekymmentä minuuttia aamussa, tulee siinä aina yksi – ja toivottavasti kaksi – klassikkoa luetuksi.
         Luin Faustin ensimmäisen osan joskus yli kymmenen vuotta sitten ja pidin siitä jo silloin. Kakkososa, joka ymmärtääkseni on vähän raskaampi ja muistikuvien perusteella symbolisempikin, jäi lukematta loppuun. Aion lukea nyt tarinan loppuun, vaikka Craig Thompsonin uusin sarjakuva Habibi saapui jo häiritsemäänkin.
         Mutta se Faust.

(lisää…)

Read Full Post »

Older Posts »