Apurahan saaminen tarkoittaa on viimeistään merkki siitä, että työ on nyt sitten tehtävä. Enää ei haaveilla eikä suunnitella eikä peruta, vaan kun rahaa on saatu, on saatava myös valmista. Se on hyvä, koska se lopettaa joutavanpäiväisen haaveilun ja pakottaa tekemään jotain asian eteen. Se tekee taiteilusta työtä, mikä ei koskaan ole väärin.
Se käynnistää myös tutkimustyön, joka johti ihan ensimmäiseksi siihen, että päädyin lukemaan Märtä Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinan.
Archive for the ‘Kirjallisuus’ Category
Vuosisadan rakkaustarina
Posted in Kirjallisuus, Runous on 27.5.2013| Leave a Comment »
Jos lukisit näytelmän…
Posted in Kirjallisuus, Näytelmäkirjallisuus on 13.5.2013| 3 Comments »
Vaikka olenkin sitä mieltä, ettei mitään tarvitse lukea, jos ei kiinnosta, niin näytelmien kohtalo harmittaa. Että niitä ei lueta, niistä ei pidetä ja että niitä ei kunnioiteta kirjallisina teoksina. Eikä siinä mitään, jos ne kaikki olisivat vapaasti nähtävillä lähiteatterissa aina kun siltä tuntuu. Mutta kun ei ole. Enkä tässä yhteydessä nyt haluaisi sanoa sanaa ”farssi”, koska se on aivan oma keskustelunsa, jonka olen tännekin blogiin tainnut joskus jo käydä.
Harmi se on siksi, että näytelmäkirjallisuuteen sisältyy paljon teoksia, jotka vetävät vertoja maailmankirjallisuudelle.
Siksipä, jos jotakuta kiinnostaa (ja hakutulosten perusteella kiinnostaa), ohessa lista parhaista tietämistäni ja lukemistani näytelmistä. Paljon jää puuttumaan sekä muistini että sivistymättömyyteni vuoksi, mutta jospa tästä jotain apua olisi.
Tarkoitus ei ole täällä
Posted in Filosofia, Huumori, Kirjallisuus, Yleissivistys, tagged kirjallisuusessee, salinger, sieppari ruispellossa on 10.4.2013| 2 Comments »
Teille, jotka toistuvasti etsitte täältä vastausta Salingerin Sieppari Ruispellossa -kirjan tarkoitukseen, voin sanoa että sitä vastausta ei täältä löydy. Se ei tarkoita, etteikö vastausta olisi olemassa tai etteikö minullakin sellaista saattaisi olla, vaan että minä en kerro sitä. Miksikö en?
Siksi, että minun vastaukseni ei ole ainoa oikea. Minä löysin Siepparista kyllä sellaisen langanpään, jonka pystyin ymmärtämään ja johon pystyin jopa samaistumaan syvästi, mutta se on minun langanpääni – jonkun muun langanpää saattaa vasta alkaa siitä mihin minulla päättyi. Tämä juuri tekee asioiden ajattelusta itse niin mukavaa eli omien vastauksien etsiminen.
Jos te vastausten hakijat olette täällä äidinkielenopettajan kiusaamana, menkää ja sanokaa että ette lukeneet sitä. Että se oli tylsä ja huono kirja ettekä jaksaneet lukea sitä kahtakymmentä sivua pitemmälle. Sekin on mielipide, jota minusta jokaisen äidinkielenopettajan tulisi kunnioittaa, kunhan olette todella yrittäneet todella lukea sitä sen 20 sivua.
20 sivua. Siitä en tingi. Tosin mikäs minä olen sanomaan: itse jaksoin lukea Seitsemää veljestä kolme sivua. Mutta tämä onkin niitä tilanteita, joissa teidän on tehtävä niin kuin minä sanon eikä niin kuin minä teen.
Pölyn laskeutuessa…
Posted in Kirjallisuus, Näytelmäkirjallisuus, Teatteri, tagged David Mamet, Oleanna, teatterin tehtävä on 15.12.2011| Leave a Comment »
Lisää sarjassamme pään ja sydämen särkeneitä näytelmiä.
David Mametia pidetään yhtenä nykyisen yhdysvaltalaisen draaman kärkinimistä. Mamet on saavuttanut näytelmillään sekä Pulitzerin että Tony-ehdokkuuden – sekä ollut ehdokkaana käsikirjoitus-Oscarista elokuvista The Verdict ja Wag the Dog. Televisiosta hänet tunnetaan – tai tunnettiin – neljä tuotantokautta kestäneen The Unitin luojana ja käsikirjoittajana, sekä yhden The Shield-sarjan jakson ohjaajana.
Mutta meriitit ovat meriittejä, palkinnot palkintoja eikä niitä kannata niin tuijottaa. Ennemmin kannattaa lukea ja päättää itse onko miehestä mihinkään ja onko kaikissa kehuissa perää.
Vuonna 1992 kirjoitetun ja melkoisen sensaation aiheuttaneen Oleannan perusteella on.
Tämän päivän roviot
Posted in Kirjallisuus, Näytelmäkirjallisuus, tagged George Bernars Shaw, Joan D'Arc, Saint Joan on 1.12.2011| 1 Comment »
Jos George Bernard Shaw’n Major Barbara ei ole dramaturgisesti mitenkään merkittävä teos, miehen 17 vuotta myöhemmin (1923) kirjoittama Saint Joan puolestaan on.
Saint Joan joka kertoo moneen kertaan kerrotun Orleansin Neitsyen eli Joan D’Arcin tarinan. En ole koskaan pystynyt näkemään ongelmaksi sitä, että samaa tarinaa kerrotaan uudestaan, koska olennaista on se, miten se kerrotaan ja mitä sillä halutaan sanoa. On vain kirjoittajasta kiinni, ei aiheesta, miten yritys onnistuu.
Saint Joania kirjoittaessaan Shaw oli jo 67-vuotias ja omasi näkemyksen ja ammattitaidon, joiden turvin näytelmä on paitsi mestariteos Shaw’n omassa tuotannossa, myös laajemmin näytelmäkirjallisuuden kentällä.
Etikkainen päivä
Posted in Etiikka, Kirjallisuus, Kulttuuri, Taide, Teatteri, Työ, Yleissivistys, tagged ammattitaidottomuus on 28.11.2011| 1 Comment »
Sain näyttelemisprojektiin liittyvän tekstin käännetyksi viime torstaina noin viiden päivän työn jälkeen. Samalla lisääntyi kunnioitus kääntäjäntyötä kohtaan: se on raakaa istumatyötä, johon saa hukutettua valtavasti aikaa. Minun kääntämä teksti oli vain parikymmmentä sivua ja sen käännettyäni ei tulisi kuuloonkaan että lähtisin kääntämään pari-kolmesataasuvuista kaunkokirjallista tekstiä.
Pisteet niille, jotka lähtevät.
Mutta muistutti se myös jostain vanhasta huomiosta. Pelottavasta ammattitaidottomuudesta, jota on tietenkin alalla kuin alalla, mutta ei varmaankaan vähiten taiteellisilla aloilla, jossa se, mittä ammattitaidolla tarkoitetaan, on neuvoteltavissa.
Mestariteos, jota kukaan ei lue
Posted in Kirjallisuus, Näytelmäkirjallisuus, Runous, Ulkomainen kaunokirjallisuus, tagged Faust, Goethe on 24.11.2011| Leave a Comment »
Hyvä on, yritin lukea sitä Faustin kakkososaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Ei jaksanut kiinnostaa edes puoleksi sillä intensiteetillä kuin ensimmäinen osa kiinnosti.
Onko vika lukijassa vai mestariteoksessa?
Valoisa farssi
Posted in Näytelmäkirjallisuus, Teatteri, tagged Amadeus, Black Comedy, Equus, Peter Shaffer, Royal Hunt of the Sun, slapstick on 10.11.2011| Leave a Comment »
Brittiläinen näytelmäkirjailija Peter Shaffer on kiinnostanut jo pitkään. Ensimmäinen kosketukseni Shafferiin oli noin viisitoistavuotiaana Kuopion ylioppilasteatterissa näkemäni Equus. Equus on jonkinlainen klassikko ja samainen teos, johon kuuluu kai aika erottamattomana osana nakuilukohtaus – mikä varmaan vaikutti osaltaan ikimuistoisen vaikutelman syntymiseen viisitoistavuotiaan mielessä.
Mutta ei vain siksi. Peter Shaffer on jopa mestarillinen psykologinen kuvaaja, minkä huomaa niin Acatualphan ja Pizarron suhteesta kertovassa The Royal Hunt of the Sunissa kuin miehen kuuluisimmassa näytelmässä, Mozartin ja Salierin kilpailusta kertovassa Amadeuksessakin. Amadeus-näytelmään perustuu myös se samanniminen Milos Formanin elokuva.
Lisää oli saatava ja niinpä otin, ostin ja luin Shafferin farssin, Black Comedyn.
Rakastaisitko kuin omiasi?
Posted in Kirjallisuus, Kotimainen kaunokirjallisuus, tagged Anna-Leena Härkönen, Onnen tunti, sijaisvanhemmuus on 3.11.2011| 2 Comments »
Smedsin Tuntemattoman sotilaan jälkeen päätin paikata myös toisen aukon yleissivistyksessä ja lukea yhden Anna-Leena Härkösen kirjan. Ostin vaimolle Härkösen uusimman lahjaksi ja kun se nyt siinä oli, luin sen itsekin.
Onnen tunti on ensimmäinen lukemani Härkönen ja sikälikin tärkeä, että se oikaisee joitain ennakkoluulojani – sellaisia ennakkoluuloja, jotka ovat muodostuneet mm. Ei kiitos -kirjaa silmäilemällä. Mutta siinä missä se korjaa oletuksia, se myös vahvistaa vaikutelmia osin oikeiksi.
Aukko yleissivistyksessä 