MIKSI IHMINEN ei ota yhteyttä kysyäkseen, mitä kuuluu? Tai jos ottaa, miksei hän kysy mitä kuuluu ”sille asialle, josta viimeksi puhuessamme minulle kerroit”? Tai jos niinkin tekee, miksei kuuntele toisen vastausta ja mieti mitä siihen sanoisi, vaan kiirehti kertomaan omat kuulumisensa minkä jälkeen sanoo ”nyt pitää mennä, oli tosi kiva keskustella”?
MIKSI IHMINEN ei tiedä, että eri ihmisillä ystävyys ja kaveruus ja tuttavuus ovat kaksi tai kolme tai sata eri asiaa? Miksi hän ajattelee ihmissuhdetta ruohona, joka vihertää kuivassa maassa eikä kuole vaikka sen yli ajaisi, kävelisi, puhuisi?
MIKSI IHMINEN kokee, että yksisuuntainen on parempi kuin kaksisuuntainen? Miksei kuule sitä räjähdystä, joka tapahtuu silmien havaitsemattomissa atomitasolla, kun toisiaan vastaan samanaikaisesti lähetetyt puhepartikkelit kohtaavat toisensa kapealla kommunikaatiokujalla, litsaantuvat toisiaan vasten sananjalat katkeillen ja sosiaalinen verkko väräjöiden, vaan jatkavat kunnes kuja on niin täynnä sanarojua ettei kunnan jätehuoltokaan sitä enää siivoa vaan rakentaa tilalle uuden väylän – jos rakentaa?
MIKSI IHMINEN ei mitään ymmärrä ennen kuin on sen itse kokenut? Ja miksi ihminen ei ymmärrä sitä, ettei mitään ymmärrä ennen kuin on sen itse kokenut? Miksei se ymmärrä edes sitten, kun sille on sen selittänyt, vaan sen sijaan hän kieltää sellaisen olemassa olon, mistä ei itsellä ole tietoa, kokemusta tai ymmärrystä?
MIKSI IHMINEN olettaa, että aika parantaa haavat? Miksi uskoo, että itselle helpoin ja vaivattomin tapa on myös kaikista paras? Miksi antaa asioiden olla, koska onko asioitakaan jos ei ole ihmisiä? Onko ihmisiä ilman asioita?
MIKSI IHMINEN haluaa jotain, mutta ei ole valmis näkemään sen eteen vaivaa? Tai jos on valmis, miksi on vaivan oltava sillä tavalla mielekästä vaivaa, ettei hänen ole sitä ikävä tai vastenmielinen tehdä? Miksi paidat tehdään nykyään sellaisiksi, ettei niistä pysty hihoja käärimään?
MIKSI IHMINEN luulee, että kaikessa on kyse hänestä? Miksei joskus kuvittelisi, että voisiko kyse olla toisesta? Miksei tiedä vastuutaan ystävänä, vanhempana, sisaruksena, vaan kaikki on häntä varten? Miksei voisi joskus olla toisia varten ja jos kaikki ovat toisia varten, eikö olisi kaikilla silloin joku?
MIKSI ihminen?
MIKSI, ihminen?
Miksi sitä tuntee heti piikin lihassaan, minustako puhutaan? Ja silti samalla jakaa kokemuksen, miksi näin, miksi juuri minua ja minullekin? Ja miksi, oi miksi, on niin vaikeaa kommentoida heti ja saman tien, pitää yhteyttä edes blogitse, lähettää terveisiä, soittaa ja tavata ystävää, jota usein ajattelee. Auttaako vedota jatkuvaan kiireeseen ja omaan saamattomuuteen? Auttaako selitellä, että on tullut viljelleeksi ystävyyttä laajemmalle kuin jaksaa hoitaa? Toivottavasti vankat juuret kestävät kuivassakin maassa.
Puhutaan sinusta, minusta, kaikista. Ihmisistä jollaisia tässä ollaan. Kaikista niistä piirteistä, joista en pidä itsessäni enkä kenessäkään muussakaan. Omista kokemuksista ja toisten.
Siitä, miten helpompaa olisi, jos ihminen olisi. Mitä se ei kovin usein ole johtuen itsestään, toisista tai olosuhteista. Kuun vetovoimasta ja maan painovoimasta, jotka vetävät ja työntävät ja tekevät olon niin kevyeksi tai raskaaksi, ettei ihminen huomaa kuin oman fyysisen olotilansa.
Mitä kuuluu?
Niin mitä? Et vastaa. Tai jos vastaat alat puhua höpöttää omaa elämääsi jolla ei tunnu olevan loppua. Kertaakaan et huomaa pysähtyä ja kysyä: Mitä sinulle kuuluu. Siis mitä sinulle kuuluu? Sano äkkiä! En jaksa odottaa vastausta.
Minulle ei kuulu pelkkää hyvää eikä pelkkää pahaa, kuuluu sekalaista. Haluatko että kerron millaista sekalainen on? Et halua… No hyvä.i