Niin paljon kuin minä televisiosarjoista pidänkin ja olen sitä mieltä, että Yhdysvalloissa tehdään erinomaista televisiota, osataan siellä mokaillakin – tai olla ottamatta opiksi.
Tänä esityskautena tässä on onnistunut jo kolme sarjaa, joista kaikki olen pitänyt hyvinkin paljon. Mutta mikä niissä sitten on vikana?
Archive for the ‘Draama’ Category
Dramaturgista kömpelyyttä
Posted in Draama, Televisio on 16.4.2013| Leave a Comment »
Suutari tekee oharin
Posted in Draama, Teatteri, tagged näytteleminen on 21.11.2011| 12 Comments »
Mistä tietää keski-ikäistyvänsä?
Kun nukkumamenoaika on yhdeksältä. Kun iskelmämusiikki alkaa kuulostaa siedettävältä. Kun ei pysty istumaan lattialla risti-istunnassa kolmea tuntia legolaatikon äärellä ja nousemaan siitä ylös ilman, että joka helvetin paikkaa kolottaa.
Ja siitä kun perinteisissä sananlaskuissa alkaa olla jotain järkeä.
Suutari pysyköön lestissään.
Kosminen vitsi
Posted in Draama, Filosofia, Kirjoittaminen, Teatteri, tagged julkaiseminen, näytelmä, unelma on 5.9.2011| 11 Comments »
Miksi ihmisellä on unelmia?
Lapsuudessa ne ovat leikin lähde: ollapa viitoitettu mutta yksinäinen supersankari; maailman nopein vetäjä, cowboy; pusikkomajassa aarteita kätkevän jengin jäsen; vakooja seuraamassa epäilyttävää hiiviskelijää radiopuhelimineen; tai kirjailija, joka kirjoittaa jonkin hyvin kuuluisan kirjan.
Nuoruudessa ne ovat pakotie: pois koulukiusaamisesta siihen hetkeen, kun käykin yllättäen ilmi miten on jollain tavalla aivan ylivertainen kiusaajiinsa nähden; äkillinen rikastuminen, jolla voi näyttää kaikille niille, jotka ovat kohdelleet kaltoin; tai kirjailija, joka kirjoittaa jonkin hyvin kuuluisan kirjan.
Aikuisena – aikuisena ei ole enää unelmia, sillä niistä on tullut suunnitelmia. Unelmastatus palaa vain silloin, kun suunnitelman toteutuminen alkaa näyttää epätodennäköiseltä: unelmista on helpompi neuvotella tiensä ulos kuin päätöksistä. Ei enää jos, vaan kun. Aikuisena unelmat, tai suunnitelmat, antavat tarkoituksen, tai ainakin illuusion siitä koska tuskin kellään täällä varsinaisesti mitään tarkoitusta on – varmuuden siitä, että tätä varten minä olen olemassa, että tämä on se asia, mikä tekee elämästäni täyden.
Mutta entäs sitten kun unelma toteutuu?
Anteeksi en ymmärtänyt – älykkyysosamääräni on vain 190.
Posted in Draama, Kirjallisuus, Kirjoittaminen, Proosa, Televisio, tagged Fringe, huippuälykkäät henkilöhahmot on 22.8.2011| 10 Comments »
Ei huolta, ei minun. Kyse on sen sijaan Peter Bishopista, joka on hahmo amerikkalaisessa science fiction tv-sarjassa Fringe, joka ei kuulu kahdenkymmenen parhaan televisiosarjani listalle – ei ainakaan vielä. Pilottijaksossa, siis koko sarjan ensimmäisessä jaksossa, Peter Bishop ilmoittaa itse älykkyysosamääränsä olevan 190. Keskivertoihmisen ÄO on 80-120.
Vertailukohdaksi mainittakoon, että fyysikko Stephen Hawkingin ÄO on oletettavasti noin 160.
Ei tässä ole kyse edes Peter Bishopista.
Tuhlaajatyttö
Posted in Draama, Kirjoittaminen, Kulttuuri, Viestintä, tagged käsikirjoitus, Kuurojen liitto, näytelmä, Teatteri Totti, Tuhlaajatyttö on 15.8.2011| 8 Comments »
Lupasin aiemmin palata keväällä kirjoittamaani näytelmään. Täytetään se lupaus nyt.
Näytelmä on nimeltään Tuhlaajatyttö; tein sen tilaustyönä Kuurojen liiton teatterille, Teatteri Tottille, jossa se saa ensi-iltansa marraskuun alussa. Ja kiertää sen jälkeen ymmärtääkseni Suomea.
Se ei ollut ensimmäinen kirjoittamani näytelmä, mutta ensimmäinen kyllä joka tulee esitykseen. Innostunut, kyllä, mutta itse työtä se ei miksikään muuttanut.
Suuri tyhjyys
Posted in Draama, Kirjoittaminen on 4.4.2011| Leave a Comment »
Jos hieman pelkistää, voi sanoa, että kirjoittamisessa on kaksi hankalaa kohtaa: alku ja loppu. Alku siksi, että sen pitää olla tietyllä tavalla räjähtävä – ei välttämättä kirjaimellisesti eli kuten dekkarit sen tekevät ”Herra X lähti iltalenkille tietämättä, että se olisi hänen elämänsä viimeinen juoksu” – ja mukaansatempaava. Alun täytyy saada lukija kiinnostumaan mahdollisimman nopeasti joko tarinasta tai sen henkilöistä, mieluusti tietenkin molemmista.
Eikä se ole ihan niin helppoa.
Loppu taas on hankala siksi, että sen pitää olla tyydyttävä. Tyydyttävä sikäli, ettei lukijasta tunnu lopussa siltä, että tämän lopunko hän hukkasi aikaansa. Lopussa täytyy olla palkinto kärsivällisyydestä. Ilman palkintoa tarina lätsähtää.
Mutta se ei ole ainoa syy, miksi loput ovat niin vaikeita. On toinenkin seikka.
Aukko yleissivistyksessä 