Mestariteos, jota kukaan ei lue

Hyvä on, yritin lukea sitä Faustin kakkososaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Ei jaksanut kiinnostaa edes puoleksi sillä intensiteetillä kuin ensimmäinen osa kiinnosti.
         Onko vika lukijassa vai mestariteoksessa?

Read Full Post »

Taakkansa kullakin

Kirjaston aamuhyllytyksessä löytää paljon kiinnostavalta kuulostavia kirjoja. Kirjoja, joihin on löydetty uusi näkökulma läpikoluttuun ideaan, kirjoja, joissa on syvälliseltä kuulostava teema ja kirjoja, jotka vaikuttavat kokonaan uusilta.
         Viimeiseksi mainittuun ryhmään kuuluu Martin Pagen pienoisromaani Kuinka minusta tuli tyhmä.

Read Full Post »

Kuinka olla raflaava ja saada Pulitzer ja ystäviä

Cormac McCarthyn Tie sai Pulitzerin vuonna 2007, kun taas kirjailijalle itselleen povataan jo kirjallisuuden Nobel-palkintoa. Yhden luetun kirjan perusteella on vaikea sanoa mitään, mutta eipä se ole estänyt ennenkään. En tiedä, mitä edellytyksiä Pulitzerin saamisella on (kirjallinen saavutus – mikä se on?), mutta Tie on kirjallisuutena kokreintaan keskinkertainen teos. Vaikea siitä on nähdä, miksi se on ihmisiä villinnyt.
         Samaan hengenvetoon myönnettäköön, että on se enemmän kuin osiensa summa.

Read Full Post »

Parikymmentä päivää elämästä

Jostainhan niitä kirjoja on löydettävä. Joko hyllyttäessä kirjastossa kirjoja tai sitten lehtiarvosteluista. David Nichollsin Sinä päivänä löytyi Helsingin Sanomien kirjallisuusarvostelusta.
         Luonnollisesti arvostelu oli nykykritiikkien tapaan täysin kritiikitön ja analyysiton, kritiikit kun on nykyään enemmän promoja. Mutta sen tehtävänsä se täytti.

Read Full Post »

Kesken kaiken

Olen puolivälissä. En ole lukenut loppuun, mikä on tietenkin täysin asiaton lähtökohta kirjoittaa tai sanoa taideteoksesta yhtään mitään. Tämähän on se yleinen käsitys: että ei saa sanoa mitään ennen kuin on lukenut/katsonut/kokenut loppuun.
         Se on paskapuhetta kuten moni muukin asia, mikä taiteeseen liitetään ikään kuin taide olisi pyhää tai koskematonta – että vastuu ei olisikaan taiteella ja taiteilijalla vaan että se olisi aina yleisöllä. Naurettavaa.
         Mitä tulee keskenjääneiden teosten arvosteluun, olen tehnyt sitä ennenkin. Silloin lähtökohta on se, miksi teos on/jäi kesken. Minusta keskeneräisyys kertoo teoksesta enemmän kuin mikään muu.
         Teos on Andrew Millerin Optimistit.

Read Full Post »

Miehet etsivät itseään

Yhdysvaltalainen Richard Ford on yksi kirjailija siinä jatkumossa, johon kuuluvat Raymond Carver, John Cheever ja Richard Yates. Ford on ainoa kirjailija, joka on voittanut sekä Pulitzerin että PEN-kirjailijallisuuspalkinnon yhdellä ja samalla teoksella, Kiitospäivällä.
         Kiitospäivä on vielä luettavien kirjoilla, mutta sitä ennen ehdin lukea Richard Fordin Naistenmiehiä, joka koostuu kolmesta itsenäisestä tarinasta, novellista, jotka jokainen kertoo – tai on kertovinaan – jotain miehistä.

Read Full Post »

Jotain ihmisestä

Lähdin uteliaisuuttani seuraamaan sitä ketjua, joka vie Richard Yatesiin ja edelleen tästä pois. Ketjua, johon liittyvät kirjailijat sanovat joko Yatesin teosten vaikuttaneiden heihin tai jotka ovat itse vaikuttaneet Yatesiin. Raymond Carver sanoi Yatesin teosten vaikuttaneen suuresti häneen omaan kirjoittamiseensa, samoin kuin myös John Cheever, jonka kanssa Carver vietti syksyn 1973 opettamassa iowalaisessa Writers’ Workshopissa.
         Kaikilla kolmella on joka tapauksessa paljon yhteistä, mutta etenkin Carverilla ja Cheeverillä, jotka molemmat ovat novellisteja. Näistä kahdesta John Cheever saattaa olla jopa vielä hieman parempi.
      Näin John Cheeverin Mahdoton radio -kokoelman perusteella.

Read Full Post »

Keskiluokkainen elämä

American Beauty on yksi parhaista näkemistäni elokuvista. Tai sanotaanko toinen, koska se tulee arvostuslistallani heti Casablancan jälkeen. Niin, niin, Casablanca, se romanttinen höttö, josta pitävät kaikki itsensä taiteelliseksi ja sivistyneeksi kuvittelevat hörhöt. Pystyn perustelemaan sen ja ehkä sen teenkin vielä jokin päivä.
         Tässä yhteydessä se oli vain osa aasinsiltaa, joka johtaa Sam Mendesin ohjaamasta American Beautysta miehen toiseen elokuvaan, Revolutionary Roadiin, jonka katsoin reilu vuosi sitten. Elokuva oli  h-u-o-n-o.  Ihan ammattitaitoisesti tehty, kuvattu ja varsinkin näytelty, mutta sisällöllisesti se oli täysin ontto tekele, jonka psykologiasta tai logiikasta ei saanut otetta millään.
         Sitten jostain ihmeen syystä luin Richard Yatesin 1961 kirjoittaman alkuperäisteoksen. Se oli loistava.

Read Full Post »

Missä on lakki?

Mikähän siinä on, että kulttuurin täytyy verrata itseään toisiin kulttuureihin? Kilpailu, tietenkin. Se on yksi syy. Ihminen vaan on sellainen. Ja myös siksi, että vertailun kautta näkee kaikkein kätevimmin ja nopeimmin oman tasonsa. Tämä on ihan selvää.
         Miksi meille sitten on tulossa Guggenheim-museo?

Read Full Post »

Vanhentuuko kirjallisuus?

Mitä tulee kysymykseen siitä, voiko kirjallisuus vanhentua ja muuttua tietyn ajan kuluttua sisällöllisesti irrelevantiksi, kuulun – tietenkin – enemmän siihen ryhmään, jonka mielestä totta helkkarissa voi, miksikäs ei voisi? Kirjallisuuspuritaanit purisevat, miten kirjallisuudella on aina itseisarvonsa vaikka ihan historiallisena representaationa siitä, miten aikoinaan on kirjoitettu, ajateltu ja että sehän on, herra paratkoon, taidetta!
         – Ja sitä paitsi, ainahan on ajankuva! ne sanovat.
         He ovat täysin oikeassa.

Read Full Post »