Sain näyttelemisprojektiin liittyvän tekstin käännetyksi viime torstaina noin viiden päivän työn jälkeen. Samalla lisääntyi kunnioitus kääntäjäntyötä kohtaan: se on raakaa istumatyötä, johon saa hukutettua valtavasti aikaa. Minun kääntämä teksti oli vain parikymmmentä sivua ja sen käännettyäni ei tulisi kuuloonkaan että lähtisin kääntämään pari-kolmesataasuvuista kaunkokirjallista tekstiä.
Pisteet niille, jotka lähtevät.
Mutta muistutti se myös jostain vanhasta huomiosta. Pelottavasta ammattitaidottomuudesta, jota on tietenkin alalla kuin alalla, mutta ei varmaankaan vähiten taiteellisilla aloilla, jossa se, mittä ammattitaidolla tarkoitetaan, on neuvoteltavissa.
Archive for marraskuu 2011
Etikkainen päivä
Posted in Etiikka, Kirjallisuus, Kulttuuri, Taide, Teatteri, Työ, Yleissivistys, tagged ammattitaidottomuus on 28.11.2011| 1 Comment »
Mestariteos, jota kukaan ei lue
Posted in Kirjallisuus, Näytelmäkirjallisuus, Runous, Ulkomainen kaunokirjallisuus, tagged Faust, Goethe on 24.11.2011| Leave a Comment »
Hyvä on, yritin lukea sitä Faustin kakkososaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Ei jaksanut kiinnostaa edes puoleksi sillä intensiteetillä kuin ensimmäinen osa kiinnosti.
Onko vika lukijassa vai mestariteoksessa?
Suutari tekee oharin
Posted in Draama, Teatteri, tagged näytteleminen on 21.11.2011| 12 Comments »
Mistä tietää keski-ikäistyvänsä?
Kun nukkumamenoaika on yhdeksältä. Kun iskelmämusiikki alkaa kuulostaa siedettävältä. Kun ei pysty istumaan lattialla risti-istunnassa kolmea tuntia legolaatikon äärellä ja nousemaan siitä ylös ilman, että joka helvetin paikkaa kolottaa.
Ja siitä kun perinteisissä sananlaskuissa alkaa olla jotain järkeä.
Suutari pysyköön lestissään.
Kaksi tarinaa
Posted in Kirjoittaminen on 14.11.2011| Leave a Comment »
Ihmisistä puheenollen.
Huomasin itsestäni – ja samalla myös muista – omituisen piirteen, joka on, vaikka kenties looginen, jälleen niin ihmismäisen subjektiivinen ja käsittämätön että se pistää miettimään, mitä kaikkea muuta me teemme tiedostamatta, mitä todella tapahtuu.
Valoisa farssi
Posted in Näytelmäkirjallisuus, Teatteri, tagged Amadeus, Black Comedy, Equus, Peter Shaffer, Royal Hunt of the Sun, slapstick on 10.11.2011| Leave a Comment »
Brittiläinen näytelmäkirjailija Peter Shaffer on kiinnostanut jo pitkään. Ensimmäinen kosketukseni Shafferiin oli noin viisitoistavuotiaana Kuopion ylioppilasteatterissa näkemäni Equus. Equus on jonkinlainen klassikko ja samainen teos, johon kuuluu kai aika erottamattomana osana nakuilukohtaus – mikä varmaan vaikutti osaltaan ikimuistoisen vaikutelman syntymiseen viisitoistavuotiaan mielessä.
Mutta ei vain siksi. Peter Shaffer on jopa mestarillinen psykologinen kuvaaja, minkä huomaa niin Acatualphan ja Pizarron suhteesta kertovassa The Royal Hunt of the Sunissa kuin miehen kuuluisimmassa näytelmässä, Mozartin ja Salierin kilpailusta kertovassa Amadeuksessakin. Amadeus-näytelmään perustuu myös se samanniminen Milos Formanin elokuva.
Lisää oli saatava ja niinpä otin, ostin ja luin Shafferin farssin, Black Comedyn.
Tiedä vähän, ymmärrä enemmän
Posted in Filosofia, Yleissivistys on 7.11.2011| Leave a Comment »
Mitähän se kertoo maailmasta, että merkittävä osa tänne päätyneistä hauista on sisältänyt sanan yleisisivistys? Miksi juuri yleissivistys eikä mikään spesifimpi osa siitä: esimerkiksi jokin yksittäinen tieto, jonka voi käsittää yleissivistykseksi ja jota haetaan tietoaukon paikkaamiseksi?
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta luulen ihmisten tuntevan painetta siitä, miten vähän he tietävät. Että yleissivistys on aivan oma entiteettinsä, jolla ei ole varsinaisesti mitään tekemistä sen kanssa, mitä tietää vaan se liittyy enemmänkin kaikkeen siihen, mitä ei tiedä. Yleissivistyksestä ei juuri puhuta positiivisesti – harvoin tiedettäessä, enemmänkin tietämättömyyden yhteydessä.
Rakastaisitko kuin omiasi?
Posted in Kirjallisuus, Kotimainen kaunokirjallisuus, tagged Anna-Leena Härkönen, Onnen tunti, sijaisvanhemmuus on 3.11.2011| 2 Comments »
Smedsin Tuntemattoman sotilaan jälkeen päätin paikata myös toisen aukon yleissivistyksessä ja lukea yhden Anna-Leena Härkösen kirjan. Ostin vaimolle Härkösen uusimman lahjaksi ja kun se nyt siinä oli, luin sen itsekin.
Onnen tunti on ensimmäinen lukemani Härkönen ja sikälikin tärkeä, että se oikaisee joitain ennakkoluulojani – sellaisia ennakkoluuloja, jotka ovat muodostuneet mm. Ei kiitos -kirjaa silmäilemällä. Mutta siinä missä se korjaa oletuksia, se myös vahvistaa vaikutelmia osin oikeiksi.
Aukko yleissivistyksessä 