Yksinäinen saarnipuu

Viimeinkin tiedän, miksi ihmiset tekevät teatteria. Harjoitusajan takia!
      Joo, joo, tietenkin sitä tehdään – tai pitäisi tehdä – myös sanottavan vuoksi, mutta harjoitusajassa on jotain uniikkia. Siinä on kollaboratiivisuutta (hah, näytinpäs teille) parhaimmillaan, kun homma alkaa tulla kasaan ja eri tekijät ovat tekemisissä keskenään heitellen ideoita siitä, miten näkevät kohtauksen menevän parhaiten. Käsikirjoittaja kuulee, miten typerältä ne sanat käytännössä kuulostavat ja on pakotettu arvioimaan uudelleen ne kaikki hienot kirjoitusvaiheessa saamansa oivallukset.
      ”Paskaa! Ei toimi! Vaihdetaan!”
      Mistäkö tämän nyt tiedän? Koska ohjaan parhaillaan ensimmäistä esitystäni. Kuin sattumalta olen sen myös kirjoittanut. Ohjaaja ja käsikirjoittaja ovat eri mieltä tekstin laadusta. Ohjaajan mielestä teksti on ajoittain kömpelöä. Käsikirjoittaja kehottaa ohjaajaa painumaan vittuun mielipiteineen.
      ”Tämä on taidetta!”

Read Full Post »