Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Runous’ Category

Apurahan saaminen tarkoittaa on viimeistään merkki siitä, että työ on nyt sitten tehtävä. Enää ei haaveilla eikä suunnitella eikä peruta, vaan kun rahaa on saatu, on saatava myös valmista. Se on hyvä, koska se lopettaa joutavanpäiväisen haaveilun ja pakottaa tekemään jotain asian eteen. Se tekee taiteilusta työtä, mikä ei koskaan ole väärin.
      Se käynnistää myös tutkimustyön, joka johti ihan ensimmäiseksi siihen, että päädyin lukemaan Märtä Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinan.

(lisää…)

Mainokset

Read Full Post »

Hyvä on, yritin lukea sitä Faustin kakkososaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Ei jaksanut kiinnostaa edes puoleksi sillä intensiteetillä kuin ensimmäinen osa kiinnosti.
         Onko vika lukijassa vai mestariteoksessa?

(lisää…)

Read Full Post »

Mikä lie, mutta yksi aamu vain teki mieli kirkasvalolampun eteen istuessaan aloittaa uudestaan Wolfgang von Goethen Faust. Totesin, että jahas, tällaista sivuvaikutuksista ei ohjekirjassa mainittukaan – ja hain Faustin hyllystä. Koska lampun edessä on istuttava se kolmekymmentä minuuttia aamussa, tulee siinä aina yksi – ja toivottavasti kaksi – klassikkoa luetuksi.
         Luin Faustin ensimmäisen osan joskus yli kymmenen vuotta sitten ja pidin siitä jo silloin. Kakkososa, joka ymmärtääkseni on vähän raskaampi ja muistikuvien perusteella symbolisempikin, jäi lukematta loppuun. Aion lukea nyt tarinan loppuun, vaikka Craig Thompsonin uusin sarjakuva Habibi saapui jo häiritsemäänkin.
         Mutta se Faust.

(lisää…)

Read Full Post »

Pidän kaunokirjallisuudesta, koska pitkä tarina saa samaistumaan tuntemaan surua henkilöhahmojen puolesta tai kanssa, kun kirjailija viimeisillä sivuilla tuhoaa näiden elämän. Pidän draamasta, koska se vie samaistumisen aivan uudelle tasolle pakottamalla minut analysoimaan ihmisiä ja tapahtumia itsestäni käsin, ilman kertojan kommentaaria. Pidän runoudesta, koska sillä on taito sanoa lyhykäisyydessään kaikki olennainen maailmasta ja koskettaa sekä älyllisesti että tunteellisesti niin että tulkinta alkaa siitä mihin runo päättyy.
         Pidän murteista, koska ne kertovat jotain ihmisten taustasta, kehyksestä, minkä lisäksi niitä on suunnattoman kiva kuunnella. Mutta sitä minä en ymmärrä, mitä murteet tekevät kirjallisuudessa, kuten esimerkiksi Heli Laaksosen runoissa.

(lisää…)

Read Full Post »

Thomas Stearns Eliotia tai T.S. Eliotia, jolla nimellä hänet paremmin tunnetaan, pidetään yhtenä merkittävimmistä 1900-luvun englanninkielisen alueen runoilijoista. Useiden menestyksellisten runoteosten lisäksi Eliot kirjoitti myös seitsemän näytelmää, joista tunnetuimmat ovat Murha katedraalissa ja Cocktailkutsut. Näistä jälkimmäinen jopa alkaa yhdellä parhaista näkemistäni, näytelmän teeman hienosti avaavalla repliikillä: ”Et lainkaan käsittänyt mistä oli kysymys, Julia: Siellä ei ollut tiikeitä. Siinä oli jutun ydin.” Hieno siksi, ettei vitsillä ole mitään väliä vaan sillä mitä se kertoo cocktail-kutsutilanteesta, jossa ihmiset puhuvat vain puhumisen vuoksi.
         Mutta hyvätkään repliikit eivät paljon auta, jos näytelmä on muuten heikko: Cocktailkutsut vaihtaa käsittämättömästi tyylilajia kesken kaiken, Murha katedraalissa vaikeasti seurattava ja viimeisin lukemani Eliotin näytelmä, Yksityissihteeri ihan vaan yksiselitteisen huono.
         Ja nyt muistakaamme, että Eliot sai kirjallisuuden Nobelin vuonna 1948, mikä tarkoittaa että olen väärässä.

(lisää…)

Read Full Post »

Mikähän siinä on, että kulttuurin täytyy verrata itseään toisiin kulttuureihin? Kilpailu, tietenkin. Se on yksi syy. Ihminen vaan on sellainen. Ja myös siksi, että vertailun kautta näkee kaikkein kätevimmin ja nopeimmin oman tasonsa. Tämä on ihan selvää.
         Miksi meille sitten on tulossa Guggenheim-museo?

(lisää…)

Read Full Post »

Kaupunginkirjaston Runoraadin tuomaristossa istuminen sai miettimään sitä, onko runojen haukkumisesta nauttiminen jotenkin elitististä? Tai ylipäätään, onko runous jotenkin hienoa siinä mielessä kuin oopperan ja modernin taiteen ajatellaan olevan?
         Onko siinä mitään järkeä, että annan jollekin runolle arvosanan elokuvien tapaan tähtiä, pisteitä tai potkuja perseelle? Voiko runoutta arvostella? Onko ylipäätään mahdollista sanoa, että on huonoa runoutta?
         Totta kai on. Huonoa runoutta on paljon enemmän kuin hyvää, mistä johtuen antamalla ala-arvoisen osuu todennäköisemmin oikeaan kuin kehumalla taivaisiin.

(lisää…)

Read Full Post »