Elämän A ja O

Vapun ja kevään kunniaksi pari sanaa alkoholista ja muutama sana enemmän alkoholismista. Ihan vaikka vain vaihteluna sille, miten alkoholista julkisuudessa puhutaan.
         Suomalainen kulttuurihan on siitä vinkeä, että – kuten useimmat jo tietävätkin, mutta minusta tätä ei voi korostaa liikaa – meillä juominen on hienoa, ei vain nuorison mielestä vaan myös aikuisten. On komeaa lähteä kaljoille, ottaa punaviiniä ruuan kanssa, istua terassilla, korkata gebardit, ostaa sixpack ja perjantaipullo, pistää opettajanhuoneen arpajaisten päävoitoksi viinapullo ja istua pullon kanssa puistossa ja auton ratin takana. Olla oman itsensä herra. Itsensä ja kaikkien muiden.
         Juominen ja oikeus juoda on Suomessa kunnia- ja ihmisoikeusasia. Siis sen sijaan, että se nähtäisiin sinä mitä se on: harrastuksena, jolla on paljon kauaskantoisempia seurauksia kuin mitä se aiheuttaa bruttokansantuotteelle työpoissaoloina. Eikä nyt ole kyse aikuismaisesta juomisesta, jollaiseksi ohimennen sanoen Suomessa luokitellaan kaikki juominen silloin kun juomista tekevät aikuiset, vaan siitä tolkuttomasta kännäämisestä ja alkoholin kulttuurisesta ihannoimisesta, joka loukkaa erityisesti yhtä ihmisryhmää.
         Minua ja muita alkoholistin lapsia.

Read Full Post »

Taakka

Yhdysvaltalaisen Chris Waren sarjakuva Jimmy Corrigan, The Smartest Kid on Earth on jälleen yksi niistä arvostetuimmista uuden ajan piirrosnovelleista, joista on tullut puhuttua ja joihin lukeutuvat muun muassa aiemmin mainitut Jason Lutesin Berliini ja Craig Thompsonin Blankets.
         Tässä kolmikossa Chris Waren piirrosnovelli on kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Ei välttämättä laadullisesti mutta käsittelytavoiltaan.

Read Full Post »

Lepopäivä

Koska tässä päivässä on suuren mutta hiljalleen vähenevän enemmistön mielestä jotain syvällisesti ja korkeasti erikoista, otan tilaisuudesta vaarin ja pyhitän sen levolle yrittäen olla ajattelematta kaikkea, mitä uskomisesta omaan oikeaan uskoon seuraa.
          Tätä kaikkea minä en mieti. Koska en pidä tapanani tuputtaa tai käännyttää, en odota teidän tekevän samoin, vaan tekevän niin kuin parhaaksi katsotte. Voitte siis olla miettimättä koko juttua, kuten kaikkina muinakin päivinä ja nauttivan lomapäivästä, jonka olemme parissa vuosituhannessa saavuttaneet polkemalla ihmisoikeuksia, manipuloimalla vääräuskoisia, käännyttämällä ja käännyttämisen epäonnistuttua pelastamalla eli murhaamalla syntiset, syrjimällä, vihaamalla toiseutta ja rakastamalla minuutta.
          Tätä kaikkea minä en tänään mieti. Huomenna sitten taas.

Read Full Post »

Äidin dilemma

Arthur Miller tunnetaan paitsi miehenä, joka oli naimisissa Marilyn Monroen kanssa, myös näytelmäkirjailijana, joka kirjoitti yhden kaikkien aikojen kuuluisimmista näytelmistä, Kauppamatkustajan kuoleman (Death of a Salesman, 1949).
         Millerillä on kuitenkin muitakin hyviä näytelmiä, mm. Tulikokeen (The Crucible, 1953), joka oli Millerin analogia senaattori Joseph McCarthyn kommunistivainoista, jonka kohteeksi Miller itsekin joutui – sekä All My Sons, jota ei ilmeisesti ole Suomessa koskaan esitetty.
         Sääli, sillä vaikkei aivan Kauppamatkustajan kuoleman syvyyksiin ylläkään, All My Sons on kuitenkin hieno näytelmä.

Read Full Post »

Kampi ja kupillinen kahvia

Kun olen ainakin toistaiseksi päättänyt urani luovan kirjallisuuden opettajana, on korkea aika miettiä, onko kirjoittamisen opettamisessa ylipäätään mitään järkeä? Voiko kirjoittamista opettaa?
         Ensimmäinen vaistoni sanoo, ja olen sanonut sen heillekin joita olen opettanut, että ei voi. Että kirjoittamista ei voi opettaa, mutta aion silti tehdä parhaani. Olen määritellyt kirjallisuuden opettamisen mahdottomasti osin siksi, että se on mielestäni pitkälti totta (minkä lisäksi se vapauttaa minut huonon opettamisen vastuusta), mutta myös siksi, että ihmiset ymmärtäisivät ettei ole olemassa mitään niksejä, jotka tekevät kirjoittajan. Niitä ei ole minulla eikä kenelläkään muullakaan – ”neljän päivän kirjoittajakurssi”, paskat. On vain vaiva, joka täytyy nähdä.
         Kysymys kirjoittamisen opettamattomuudesta kuitenkin vaivaa minua ihan siksi, etten salli itselleni perustelemattomia yleistyksiä. Ja myös siksi, ettei kirjoittamisessa ole kyse vain yhdestä mekaanisesta toiminnosta, jonka oppii seitsemänsataa kertaa toistamalla. Puhumattakaan siitä, mistä minusta tuntuu että todella on kyse kun opetetaan kirjoittamista.

Read Full Post »

Murrepeite

Pidän kaunokirjallisuudesta, koska pitkä tarina saa samaistumaan tuntemaan surua henkilöhahmojen puolesta tai kanssa, kun kirjailija viimeisillä sivuilla tuhoaa näiden elämän. Pidän draamasta, koska se vie samaistumisen aivan uudelle tasolle pakottamalla minut analysoimaan ihmisiä ja tapahtumia itsestäni käsin, ilman kertojan kommentaaria. Pidän runoudesta, koska sillä on taito sanoa lyhykäisyydessään kaikki olennainen maailmasta ja koskettaa sekä älyllisesti että tunteellisesti niin että tulkinta alkaa siitä mihin runo päättyy.
         Pidän murteista, koska ne kertovat jotain ihmisten taustasta, kehyksestä, minkä lisäksi niitä on suunnattoman kiva kuunnella. Mutta sitä minä en ymmärrä, mitä murteet tekevät kirjallisuudessa, kuten esimerkiksi Heli Laaksosen runoissa.

Read Full Post »

Joka jäljelle jää

Vaikka tiedänkin, miten olemattomilla hakuparametreilla ihmiset erilaisia sivustoja löytävät, minut on onnistuttu yllättämään pari kertaa sanoilla, joilla näille sivuille on päädytty. Ilmeisimpiä ovat tietenkin ne sanaparit, jotka johtuvat pienestä turkkilaisesta, teatraalisesta tai merirosvomaisesta kielenkäytöstäni – siinä ei ole mitään ennakoimatonta: kun käyttää räväköitä ilmaisuja, kerjää – ja saa – huomiota.
         Yllättävää sen sijaan ovat ne pari hakua, jotka ovat koskeneet mielipiteenvapautta: oikeutta ilmaista oma mielipiteensä ja oikeutta muodostaa ihmisestä oma mielipide. Sellaisilla hauilla saa minun huomioni.

Read Full Post »

Tapahtui viime kesänä…

Elizabeth Taylorin kuolema sai minut tarttumaan taas pitkästä aikaa dramaturgiseen rakkauteeni Tennessee Williamsiin ja lukemaan näytelmän, jonka elokuvaversiossa Taylor aikoinaan näytteli. Kyse ei ole Kissasta kuumalla katolla, jossa Taylor näytteli Paul Newmania vasten, vaan toisesta, hiukan vähemmän tunnetusta teoksesta nimeltään Suddenly, Last Summer.
         Äkkiä viime kesänä (jolla nimellä tämä Suomen teattereissa hyvin harvakseltaan esitetty näytelmä täällä tunnetaan) on hyvin tyypillistä Williamsia; siinä ovat ne molemmat elementit, jotka näkyvät läpi Williamsin koko tuotannon. Tunnelma ja tragedia. Myös temaattisella tasolla on paljon yhtäläisyyksiä vedettävissä sekä Lasiseen eläintarhaan (The Glass Menagerie) että Kissaan kuumalla katolla (Cat On a Hot Tin roof).

Read Full Post »

Suuri tyhjyys

Jos hieman pelkistää, voi sanoa, että kirjoittamisessa on kaksi hankalaa kohtaa: alku ja loppu. Alku siksi, että sen pitää olla tietyllä tavalla räjähtävä – ei välttämättä kirjaimellisesti eli kuten dekkarit sen tekevät ”Herra X lähti iltalenkille tietämättä, että se olisi hänen elämänsä viimeinen juoksu” – ja mukaansatempaava. Alun täytyy saada lukija kiinnostumaan mahdollisimman nopeasti joko tarinasta tai sen henkilöistä, mieluusti tietenkin molemmista.
         Eikä se ole ihan niin helppoa.
         Loppu taas on hankala siksi, että sen pitää olla tyydyttävä. Tyydyttävä sikäli, ettei lukijasta tunnu lopussa siltä, että tämän lopunko hän hukkasi aikaansa. Lopussa täytyy olla palkinto kärsivällisyydestä. Ilman palkintoa tarina lätsähtää.
         Mutta se ei ole ainoa syy, miksi loput ovat niin vaikeita. On toinenkin seikka.

Read Full Post »