Crazy Ex-Girlfriend

Vähintäänkin tämän vuoden parhaita suuren maailman televisiolöytöjä on tänä kautena alkanut ja katsomani Crazy Ex-Girlfriend.
         Ideansa perusteella perusteella Crazy Ex-Girlfriend kuulostaa paitsi teinisaippuasarjalta myös tylsästä ja moneen kertaan nähdyltä. Mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Uskallan väittää, että sarja on yksi älykkäimmistä ja omaperäisimmistä sarjoista pitkään aikaan.

Elämä: Musikaali

Olen tullut kuunnelleeksi paljon musiikkia samalla, kun teen päivälenkkiä koiran kanssa. Tiedostamattani olen kerännyt puhelimeeni kappaleita, jotka tavalla tai toisella liittyvät minuun ja elämääni ylipäätään. Kunnes sen sitten tänään äkkiä tajusin.
         Sen enempiä selittelemättä, tämä on elämäni soundtrack. Tai Elämä: Musikaali. Ruma, kaunis ja rakas, rikas, rämä mutta oma.

Neiti Antropia

Keski-ikä on tuonut mukanaan tervetulleita tuliaisia. Muistan vielä kymmenenkin vuotta sitten katsoneeni kateudella 40-50 -vuotiaita, jotka tuntevat paitsi itsensä, myös omat rajansa. Jotka – kai sen näinkin voi sanoa – eivät välitä paskaakaan.
         Kunnes huomaa, että itsestä on tullut samanlainen.

Minän sertifikaatti

Ihmisessä on yksi rakennevika, joka seuraa sitä pidempään kuin monet niistä muista.
         Tarve ulkoiseen validaatioon.
         Korkeamman älykkyytensä ja monimutkaisemman rakenteensa vuoksi ihminen kypsyy hitaammin kuin mikään muu laji. Käytännössä en uskoisi ketään alle 25-vuotiasta, joka väittää tuntevansa itsensä, ja ymmärtävänsä. En tiedä uskoisinko vielä ketään alle 30-vuotiastakaan.
         Sanoo nelikymppinen, joka uskoo tietävänsä kaiken, mutta joka tuskin sekään tietää vielä mitään mistään. Luulee vain tietävänsä samalla varmuudella kuin se kaksikymppinen torvi.

Miksi ihminen

MIKSI IHMINEN ei ota yhteyttä kysyäkseen, mitä kuuluu? Tai jos ottaa, miksei hän kysy mitä kuuluu ”sille asialle, josta viimeksi puhuessamme minulle kerroit”? Tai jos niinkin tekee, miksei kuuntele toisen vastausta ja mieti mitä siihen sanoisi, vaan kiirehti kertomaan omat kuulumisensa minkä jälkeen sanoo ”nyt pitää mennä, oli tosi kiva keskustella”?

MIKSI IHMINEN ei tiedä, että eri ihmisillä ystävyys ja kaveruus ja tuttavuus ovat kaksi tai kolme tai sata eri asiaa? Miksi hän ajattelee ihmissuhdetta ruohona, joka vihertää kuivassa maassa eikä kuole vaikka sen yli ajaisi, kävelisi, puhuisi?

MIKSI IHMINEN kokee, että yksisuuntainen on parempi kuin kaksisuuntainen? Miksei kuule sitä räjähdystä, joka tapahtuu silmien havaitsemattomissa atomitasolla, kun toisiaan vastaan samanaikaisesti lähetetyt puhepartikkelit kohtaavat toisensa kapealla kommunikaatiokujalla, litsaantuvat toisiaan vasten sananjalat katkeillen ja sosiaalinen verkko väräjöiden, vaan jatkavat kunnes kuja on niin täynnä sanarojua ettei kunnan jätehuoltokaan sitä enää siivoa vaan rakentaa tilalle uuden väylän – jos rakentaa?

MIKSI IHMINEN ei mitään ymmärrä ennen kuin on sen itse kokenut? Ja miksi ihminen ei ymmärrä sitä, ettei mitään ymmärrä ennen kuin on sen itse kokenut? Miksei se ymmärrä edes sitten, kun sille on sen selittänyt, vaan sen sijaan hän kieltää sellaisen olemassa olon, mistä ei itsellä ole tietoa, kokemusta tai ymmärrystä?

MIKSI IHMINEN olettaa, että aika parantaa haavat? Miksi uskoo, että itselle helpoin ja vaivattomin tapa on myös kaikista paras? Miksi antaa asioiden olla, koska onko asioitakaan jos ei ole ihmisiä? Onko ihmisiä ilman asioita?

MIKSI IHMINEN haluaa jotain, mutta ei ole valmis näkemään sen eteen vaivaa? Tai jos on valmis, miksi on vaivan oltava sillä tavalla mielekästä vaivaa, ettei hänen ole sitä ikävä tai vastenmielinen tehdä? Miksi paidat tehdään nykyään sellaisiksi, ettei niistä pysty hihoja käärimään?

MIKSI IHMINEN luulee, että kaikessa on kyse hänestä? Miksei joskus kuvittelisi, että voisiko kyse olla toisesta? Miksei tiedä vastuutaan ystävänä, vanhempana, sisaruksena, vaan kaikki on häntä varten? Miksei voisi joskus olla toisia varten ja jos kaikki ovat toisia varten, eikö olisi kaikilla silloin joku?

MIKSI ihminen?

MIKSI, ihminen?

Saus

Ihminen osaa olla luova etsiessään keinoa olla hyväksymättä toisten ihmisten tunteita. Vanhoina hyvinä jussipaita-aikoina, jolloin eli sellaisia hienoja miehiä kuin Tapio Rautavaara, käskettiin olemaan ”valittamasta kuin akka” ja ”miehistymään”.
      Mieskuvan laajentuessa entistä suvaitsevaisemmaksi sukupuoleen vetoaminen on käynyt vähän hankalaksi, joten jotain uutta on ollut keksittävä.
      Onneksi hädän ollessa suurin kuvaan asteli Tuomas Kyrö.

Jokotai

Maailman väsyneimpiä fraaseja on: ”Asiat eivät ole niin mustavalkoisia.” Fraasissa väsyttää paitsi se, miten sitä käytetään argumenttina kun ei mitään muuta argumenttia löydy, myös se että fraasi itsessään edustaa juuri mustavalkoista ajattelua: joko on tai ei ole mustavalkoisia asioita. Tätä ironiaa fraasin käyttäjät harvoin itse huomaavat, vaan ovat tyytyväisiä omaan lainattuun sanavalmiuteensa.
      Todellisuudessa maailmassa on mustavalkoisia asioita. Tai eiväthän ne ole maailmassa, koska maailma ei pidä sisällään minkäänlaisia arvolauselmia, vaan siinä miten ihminen asiat havainnoi tai arvottaa – ihminen vaan monimutkaistaa asiat joko päättämättömyyttään tai ettei uskalla ottaa vastuuta mielipiteistään. Asioista voi – ja aika ajoin pitää – päättää, että se on nyt näin. Se ei tarkoita, että asia olisi faktisesti vain ja ainoastaan näin, vaan että olen sitä mieltä.
      Mutta suurin osa asioista ja ideoista sijoittuu mustavalkoakselilla johonkin kahden ääripisteen välille. Ei ole ”joko-tai”, vaan ”enemmän-vähemmän”, jolloin joko-tai on siis yhtä kuin maksimaalisesti ja minimaalisesti.
      Tämä pitkä johdanto, jota kukaan teistä ei jaksanut lukea, johtaa kysymykseen erityisherkkyydestä.
      Taas?! Voi huoh.

Katso ja kadu

Jatketaanpas vielä Suomen suosituimmasta puheenaiheesta eli erityisherkkyydestä. Niin, niin, meistä hölmöistä jotka ilmeisesti eivät tee mitään muuta kuin itkevät päivät pitkät.
      En edes viitsi oikaista sellaisia, netistä löytyy tietoa kosolti sellaisille, joita se oikeasti kiinnostaa. Kaikkia muita mikään maailman tieto ei riitä vakuuttamaan.

Olen nyt noin viikon verran ollut erityisherkkien keskuudessa, osallistunut ja seurannut keskustelua. Tuona aikana olen joutunut myöntämään oman naiiviuteni: erityisherkkyys ei tätä maailmaa pelasta.

Erityisherkkyys

Kun jokin asia saapuu Suomeen, se on ehtinyt olla maailmalla yleensä jo vuosikausia. Se on hiljalleen kasvanut ja kerännyt näkemyksiä ja materiaalia sekä ihmisiä puolesta ja vastaan. 
         Ja sitten kun se tulee Suomeen, se tulee rysäyksellä. Ja hetken ajan tuntuu ettei täällä mistään muusta puhutakaan. Viimeisimmäksi Elaine Aronin jo 1990-luvulla lanseeraama käsite ”erityisherkkä”.
         En lähde tässä yhteydessä avaamaan käsitettä sen enempää, siitä on tietoa niin suomeksi kuin englanniksikin aivan riittävästi, jos sitä vain haluaa. Haluan kirjoittaa erityisherkkyydestä ja sen vastaanotosta enemmänkin yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
         Niin ja minä olen myös erityisherkkä. Mutta ei siitäkään sen enempää. 

Fair

En tiedä miten se tapahtui ennen, mutta Internet on helpottanut uusien ilmiöiden ja/tai tuotemerkkien lanseerausta ja läpilyöntiä. Tosin siinä missä näitä ilmiöitä syntyy nopeasti, niiden elinikä myös on epäilemättä lyhentynyt aiemmista.
      Joka tapauksessa blogistit ja verkkomediat levittävät hyvin avuliaasti tietoa tuotemerkeistä, joista ei muuten koskaan välttämättä olisi tullut mitään. Hetken ajan ne elävät huomion keskipisteessä ja sitten vaipuvat pikkuhiljaa unohduksiin uuden ilmiön tieltä.
      Viimeisin sosiaalisen median lävistänyt tulokas on FAIR. Se on ainutlaatuisinta, mihin minä olen törmännyt. Se voi olla lähtökohtansa ansiosta myös kaikkein pitkäikäisin.