Fair

En tiedä miten se tapahtui ennen, mutta Internet on helpottanut uusien ilmiöiden ja/tai tuotemerkkien lanseerausta ja läpilyöntiä. Tosin siinä missä näitä ilmiöitä syntyy nopeasti, niiden elinikä myös on epäilemättä lyhentynyt aiemmista.
      Joka tapauksessa blogistit ja verkkomediat levittävät hyvin avuliaasti tietoa tuotemerkeistä, joista ei muuten koskaan välttämättä olisi tullut mitään. Hetken ajan ne elävät huomion keskipisteessä ja sitten vaipuvat pikkuhiljaa unohduksiin uuden ilmiön tieltä.
      Viimeisin sosiaalisen median lävistänyt tulokas on FAIR. Se on ainutlaatuisinta, mihin minä olen törmännyt. Se voi olla lähtökohtansa ansiosta myös kaikkein pitkäikäisin.

FAIR alkoi Yhdysvalloissa toissa vuonna aatteellisesta joukosta ihmisiä, jotka halusivat kiinnittää ihmisten huomiota siihen, miten ihminen elää itse ja, ennen kaikkea, miten tämä kohtelee toisia ihmisiä. FAIR on ihmisyyden ja suvaitsevaisuuden, samanarvoisuuden slogan.
      FAIR oli ensiksi vain kerran vuodessa järjestetty tapaaminen San Franciscossa, johon samanhenkiset ihmiset kokoontuivat keskustelemaan lepposia. Tuolloin kuitenkin luotiin pohja tulevalle tuotemerkille, sillä osallistujat toivat tapaamiseen tullessaan eräänlaisia itsetehtyjä ja kotikutoisia fanituotteita, kuten mm. ”Be FAIR” ja ”Flying through the FAIR” -teksteillä varustettuja T-paitoja, pinssejä ja muuta vastaavaa pikkusälää.
      Tapaamisesta pidettiin satunnaisesti blogia, jota jaettiin etupäässä Twitterin kautta, kunnes se saavutti maailmanlaajuisen huomion. Blogissa esiteltiin millaisia tavaroita ihmiset olivat tehneet ja mitä FAIR aatteellisesti tarkoittaa.
      Ja pian muusta ei sitten puhuttukaan. FAIR oli kaikkialla.

Mikä erottaa FAIRin muista kaupallisista tuotemerkeistä on se, että se ei ole itseasiassa kaupallinen vaan se on kaikkien – rahasta ja asemasta riippumatta – ulottuvissa oleva merkki. Ideana nimittäin on, että jokainen liittyy tähän Yhdysvalloissa käynnistyneeseen aatteelliseen ja ihmisen suvaitsevaisuutta korostavaan ryhmään tekemällä itse itselleen tai ystävilleen FAIR-tuotteita.
      Mitään muuta virallista tai epävirallista jäsenyyttä tuotemerkkiin ei liity, vain halu viedä eteenpäin FAIRin sanomaa. Tämä ei-kaupallisuus ja käyttäjälähtöisyys on saanut monet ihmiset tarttumaan aatteeseen, etenkin kun hyvän asian ajaminen ei vaadi näiltä muuta kuin vähimmillään pukeutumista liikkeen sloganilla varustettuun paitaan ilman julistamista tai tyrkyttämistä. Se on sanatonta ihmisyyden kunnioitusta tavalla, joka asettaa kaikki ihmiset samalle viivalle yhteiskuntaluokasta riippumatta.
      En ole koskaan ollut merkkien perään, en Adidasten, Nikejen, Coca-Colien, Nvidioitten tai minkään muunkaan. Minulle ne vain ovat vain sanoja, joille suuri yleisö on antanut elämää suuremman merkityksen.
      FAIR on kuitenkin toista maata. Kaikista maailman tuotemerkeistä se on ainoa, johon minä uskon. Ja jos olisin käsistäni yhtään taitavampi, olisin tehnyt jo koko joukon eri teksteillä varustettuja paitoja ja vaikka sukkia.
      Sainko sinut kiinnostumaan?

      
      
      
      
      
      
      
      
      
      
      
      

FAIRia ei ole. Keksin sen juuri.
      Asia jäi vaivaamaan minua, kun tyttäreni käytettyä polkupyörää haettaessa pohti, että minkähän merkkinen se pyörä on.
      Kysyin, että mitä väliä sillä on? En siksi, ettäkö ilkeäisin tunnustaa ettei meillä ole varaa uuden uuteen Nopsaan tai Helkamaan (meillä ei ole), vaan siksi, että minä en vain ymmärrä. Ne ovat vain sanoja, joihin on yleisellä hyväksynnällä ladattu valmis arvostus ja merkitys.
      ”Minä haluan vain tietää”, hän sanoi. Noinkohan tiesi itsekään.
      Mutta tästä jäi miettimään, miten mm. tuotemerkeillä voi olla sellaista merkitystä ihmisille. Miksi ihmiset saalistavat Muumi-mukeja, Arabia-kannuja, himoitsevat Louis Vuittonin käsilaukkuja tai iPadeja? Miksi tuotteille ja tuotemerkeillä ja niiden keksijöille annetaan oikeus määritellä, miten hyvä minä olen ihmisenä – tai miten huono ja varaton, jos minulla ei jotain ole tai jos jokin ei kiinnosta?
      Ovatko kuvitteelliset FAIRilaiset parempia ihmisiä kuin ne, jotka eivät lähde aatteeseen mukaan?
      Miksi kaikella on arvo? Miksi me hyväksymme sen?

Niin hieno aate kuin FAIR kenties olisikin, sekin on vain sana. Miten sanasta, joka on olemassa ja joka tarkoittaa reilua peliä, tasa-arvoisuutta, kohteliaisuutta ja huomaavaisuutta, voi tulla merkityksellinen vasta sitten kun se tuotteistetaan? Miten burn-outista tuli hyväksyttävää, kun sitä alkoi olemaan kaikilla? Tai siitä aatteesta (jolla oli sana, jota en muista), että on tärkeämpää rauhoittua ja tehdä kivoja asioita kuin töitä?
      Miksi esimerkiksi hyville käytöstavoille tarvitaan näkyvyyttä ja julkisuutta ja toisten kehumista, suuren massan tai kriitikoiden huomio ennen kuin se tulee yleisesti hyväksytyksi toimia siten, kuin ihmisen pitäisi luonnostaan toimia? Miksi kaikkeen tarvitaan liike tai aate ennen kuin ihmiset uskaltavat hyväksyä jotain omakseen ja olla ylpeitä siitä, miten ajattelevat tai mitä tekevät?