Tehtyään päätöksen täyttää elämänsä kirjoittamisella pystyy pitämään itsensä tyytyväisenä ensimmäisen vuoden tai kaksi. Kirjoittaminen on yömyöhien puuhaa, valtavat määrät teetä, musiikkia ja innostusta, joka kumpuaa siitä kun tajuaa voivansa luoda aivan mitä tahansa – ihmisiä, maailmoita. Se vuosi tai kaksi menee sen kartoittamiseen, mitä kenties voi tehdä, mikä kaikki on mahdollista (kaikki) ja mitä siihen vaaditaan.
Sen jälkeen tulee seinä vastaan – viimeistään siinä vaiheessa, kun on polttavassa riemussaan lähettänyt ensimmäisen käsikirjoitusraakileensa jollekin kustantajalle varmana siitä, että tokihan ne tajuavat, miten suuri lahjakkuus on kyseessä. Ja kun sieltä ei kuulu mitään vuoteen ja kun lopulta kuuluu, palaute on lyhytsanaista eli niin sanotusti ”kannustavaa”, sitä alkaa epäillä, että oma teksti on ihan kauheaa paskaa, se ei kiinnosta ketään.
Siinä vaiheessa alkaa kaivata palautetta.
Posts Tagged ‘kritiikki’
Ihan kiva
Posted in Kirjoittaminen, tagged kritiikki, miksi kirjoittaa, palaute, taiteilijan itsetunto on 9.5.2011| 3 Comments »
Tärkeintä on olla olematta väärässä
Posted in Journalismi, Kulttuuri, Media, Taide, Teatteri, tagged keskisuomalainen, kristian smeds, kritiikki, lehdistö, suna vuori, vertigo on 1.11.2010| 6 Comments »
Perjantai-aamun Helsingin Sanomissa oli Suna Vuoren kirjoittama teatteriarvostelu Kristian Smedsin uutuusnäytelmästä Mr. Vertigo. Kritiikki herätti kyllä tunteita, mutta ei ehkä Suna Vuoren toivomia: etupäässä se muistutti siitä, mikä suomalaisessa taidekritiikissä mättää – ja miksi.
Arvosteluja lähes kymmenen vuotta kirjoittaneena tietää kriitikon dilemman jo varsin hyvin. Se on se, kun pitäisi olla yhtä aikaa sekä yleisön että taiteilijan paras kaveri.
Ja sitten vielä rakastaa itseään. Voin sanoa, ettei ole muuten ihan helppoa.
Eeppistä tunteettomuutta
Posted in Näytelmäkirjallisuus, tagged äiti peloton, brecht, draama, eeppinen, kritiikki, teatteri on 28.10.2010| Leave a Comment »
Saksalainen Bertolt Brecht, eeppisen teatterin perustaja tai ideoija, miten sen nyt haluaa ymmärtää, on yksi teatterihistorian vaikutusvaltaisimmista hahmoista. Useita näytelmiä kirjoittanut Brecht muistetaan ennen kaikkea eeppisen teatterinsa peruskäsitteestä eli verfremdungeffektistä, joka myös vieraannuttamisefektinä tunnetaan.
Kirjallisuushistoria sen sijaan muistaa ainakin tapauksen, jolloin Hella Wuolijoki ja Suomessa kyläillyt Brecht kirjoittivat yhdessä näytelmää Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti. Näytelmä tuli valmiiksi minkä jälkeen Brecht omi sen kylmästi omiin nimiinsä pudottaen Wuolijoen nimen teoksesta.
Ajoittaista kritiikitöntä kirjallisuushistoriallista arvostusta tärkeämpiä ovat minulle kuitenkin Brechtin kirjoittamat näytelmät, joista viimeisimpänä luin Äiti Pelottoman ja hänen lapsensa. Kysymys kuuluu, miten se pärjää vertailussa nykydraamaan etenkin eeppiseen teatteriin pohjaavilta lähtökohdiltaan?
Onko eeppisessä teatterissa ideaa? Onko Äiti Peloton todella yksi parhaista 1900-luvulla kirjoitetuista näytelmistä?
Aukko yleissivistyksessä 