Eeppistä tunteettomuutta

Saksalainen Bertolt Brecht, eeppisen teatterin perustaja tai ideoija, miten sen nyt haluaa ymmärtää, on yksi teatterihistorian vaikutusvaltaisimmista hahmoista. Useita näytelmiä kirjoittanut Brecht muistetaan ennen kaikkea eeppisen teatterinsa peruskäsitteestä eli verfremdungeffektistä, joka myös vieraannuttamisefektinä tunnetaan.
         Kirjallisuushistoria sen sijaan muistaa ainakin tapauksen, jolloin Hella Wuolijoki ja Suomessa kyläillyt Brecht kirjoittivat yhdessä näytelmää Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti. Näytelmä tuli valmiiksi minkä jälkeen Brecht omi sen kylmästi omiin nimiinsä pudottaen Wuolijoen nimen teoksesta.
         Ajoittaista kritiikitöntä kirjallisuushistoriallista arvostusta tärkeämpiä ovat minulle kuitenkin Brechtin kirjoittamat näytelmät, joista viimeisimpänä luin Äiti Pelottoman ja hänen lapsensa. Kysymys kuuluu, miten se pärjää vertailussa nykydraamaan etenkin eeppiseen teatteriin pohjaavilta lähtökohdiltaan?
         Onko eeppisessä teatterissa ideaa? Onko Äiti Peloton todella yksi parhaista 1900-luvulla kirjoitetuista näytelmistä?

Read Full Post »

Musta lammas

Näytelmäkirjallisuudesta osana kirjallisuutta on keskusteltu jo pitkään ainakin akateemisissa piireissä. Sitä kirjallisuutena pitävien perustelu on, että näytelmät ovat kirjoitettuja, painettuja ja kokonaisia teoksia – minkä lisäksi mainitaanhan siinä jo nimessäkin, että näytelmäkirjallisuus.
         Opposition perustelu taas on, että eivätpäs ole. Puolestapuhujat sanovat että onpas. Oppositio siihen, että eipäs: näytelmät eivät ole kokonaisia teoksia, koska teksti toteutuu vasta esitettäessä. Että teksti saa lopullisen muotonsa ja toteutumansa vasta ohjaajan ja näyttelijän käsittelyssä.
         Annetaan heidän vääntää, koska loppujen lopuksi on aika yhdentekevää ovatko näytelmät kirjallisuutta vai eivät. Merkitystä on sillä, että ne ovat hyviä tekstejä olipa lajityypin status mikä tahansa.

Read Full Post »