Mustaa ja valkoista X: Lauantai

Mustan ja valkoisen teatterifestivaalin ensimmäiseltä päivältä ehdin näkemään kaksi esitystä: venäläisen katuteatteriesityksen Kuusta pudonneet sekä englantilaisen Finger And Thumb Theatren Sirkuskarhun.
Hyvin erilaisia molemmat.
      Millaisia olivat?

Ensin on todettava, että en ole koskaan ollut osallistuttavan teatterin ystävä. Siis sellaisen, jossa yleisöä vedetään tai otetaan mukaan esitykseen. Johtuipa koulukiusatuksi tulemisesta, ujoudesta tai vain jääräpäisyydestä, olen sitä mieltä, että jos menen teatteriin, ainoa osallistumiseni asteet ovat katsominen, tunteminen ja ajattelu. Jos haluan osallistua, menen harrastamaan teatteria.
      Yleisön voi ottaa mukaan passiivisesti, kuten Sirkuskarhussa tehtiin, jolloin yleisö vain olemalla läsnä on ikään kuin osa esitystä tai Sirkuskarhun tapauksessa osa esityksen sisältäneen sirkuksenesityksen yleisöä. Silloin se toimii hyvin.
      Kuusta pudonneet kuitenkin rakentui vain ja ainoastaan yleisön ympärille. Vaikka yleisön mukaanottaminen olikin hyväntahtoista eikä yleisön jäseniä laitettu noloihin tilanteisiin, kuten joskus on nähty tehtävän, siitä tulee minulle aina yhtä epämukava olo. Varmaan ihan siksi, etten tiedä miten voin kieltäytyä jos minua tullaan hakemaan.
      Toiseksi myös minusta esitys on huonosti suunniteltu, jos siihen tarvitaan vielä yleisöä. Niin sanotusti oikeampi tapa, jos yleisöä tai näennäistä vuorovaikutusta tarvitaan, on tehdä yhdestä seurueen jäsenestä katsoja, joka sitten kuin sattumalta vedetään esitykseen.
      Joka tapauksessa: Kuusta pudonneet oli normaalia pähkähullua katuteatteria, jossa avaruusoliomaiset olennot pitävät lyhyeen paraatin kadulla, pelleilevät keskenään ja yleisön kanssa ja poistuvat. Ei dramaturgiaa, vain enemmän tai vähemmän suunniteltua sirkusmaista kohellusta. Hetkittäin kuitenkin ihan hauskaa ja oivaltavaakin.

Mr. Pejo’s Wandering Dolls: Kuusta pudonneet. Venäjä

Toinen esitys oli Lappeenrannan kaupunginteatterin Veeran kammarissa esitetty Sirkuskarhu, jossa hämmästyttävintä oli siinä käytetty tekniikka. Esitys oli nimittäin toteutettu kokonaan varjokuvatekniikalla: kaikki esityksessä esiintyneet eläimet – karhu, kani, koira ja norsu ja niiden lisäksi myös yksi ihminen – heijastettiin yleisön ja esiintyjien väliin sijoitetulle kankaalle.
      Vaikka temppu on lapsuudesta tuttu, se, miten sujuvasti eläimet vaihtuivat ja miten taidokkaasti esiintyjät toivat niihin eloa, sai kieltämättä hämmästymään. Eläinten liikkeet, vesi, kukat, puut ja kaikki, mitä käsin vain tehtiin oli viimeisen päälle taidokasta työtä. Parhaimpana ihmishahmo, jossa käytettiin käsien lisäksi vain apuna vain tämän päässä olevaa silinterihattua. Esityksessä näkyi harjoittelu.
      Dramaturgisesti kolmevarttinen esitys oli kuitenkin pitkä johtuen sen olemattomasta tarinasta. Tarinan (on eläimiä ja sitten ne joutuvat vangiksi ja sirkukseen kunnes taas vapautuvat) puuttuminen oli muuten sujuvan ja visuaalisesti näyttävän esityksen ainoa huono puoli, mutta myös se, mikä saa yleisön helposti pitkästymään, ihmisellä kun on luontainen draamantaju ja jos nähty ei sitä vastaa, pitkästyminen odottaa.
      Esityksenä Sirkuskarhu kuitenkin on hyvä pieni esimerkki siitä, miten erikoista ja persoonallista teatteria festivaalilta voi odottaa. Mestarisarjasta Finger and Thumb Theatren erottaa vain dramaturgia.

Finger and Thumb Theatre: Sirkuskarhu. Englanti.

Kolmantena esityksenä olisi ollut georgialaisen ryhmän esittämä Bertolt Brecht -klassikko Kaukasialainen liitupiiri, mutta sinne en päässyt kun oli laskettava rouva omille menoilleen. Enkä kyllä välttämättä olisi pitkän työpäivän jälkeen jaksanutkaan. Harmi. Ilman rouvan menoa olisin kyllä yrittänyt.
      Huomenna sitten suomalaisen Teatteri Metamorfoosin Sauna Teatteri Imatrassa.