Tulin kehuneeksi feministiksi heittäytyneen Jarin uusinta ja koko tuotantoa. Kehun edelleen. Mutta samalla täytynee tutkailla aiemman ihastuksen vaikutuksia uusimman tuotoksen lukukokemukseen.
Teemu kutsui kylille blogiinsa, niinpä teen sen täällä.
Ihastuin Tervon kielellä ja juonella taiturointiin jo Pohjanhovin aikoihin, runoilijana en häntä huomannut. Eivätkä huomanneet muutkaan. Ahmin ensimmäisiä romaaneja krapulaan asti, jonka jälkeen unohdin Jarin vuosiksi. Myyrään, Ohranaan ja Troikkaan tartuin epäluulolla kuten naisten kuuluu. Mutta jäin koukkuun, nautin juonen sokkeloista ja historian remellyksestä.
Veijaritarinoita ja Suomen historiaa hyväkseen käyttäen Jari T. on edennyt Rovaniemen ravintoloista Katajanokan Kasinolle ja kirjakaupan alelaareista isänpäivän ykköshitteihin. Syksyn uutuus Layla on viimeistellyt julkisen ihailun, Jari seisoo Sofi Oksasen rinnalla valtakunnan ykkösfeministinä ja kirjan myynti huipentuu jouluun. Äiti ilahtuu lahjastaan varmasti.
Jari Tervo. Kuva Saija Siven / Savon Sanomat.
Tervo esiintyi toissaperjantain Stradassa ja kertoi kirjoittamisen olevan parasta, mitä housut jalassa voi tehdä. On tainnut sanoa sen monasti aiemminkin. Epäilemättä Tervo rakastaa kirjoittamista. Tervo rakastaa farssin rakennetta, haastetta, jonka monitahoinen juonikuvio antaa. Tervo rakastaa täsmällisiä, mutta runollisia lauseita, jotka kertovat osiaan enemmän. ”Ihmiset pyrähtelivät lumisilla kaduilla. Pakkanen ajoi heitä takaa.” Epäilemättä Tervo rakastaa myös omaa taituruuttaan, sitä on hieno näyttää.
Laylassa minä ihastuin selkeään rakenteeseen. Ihastuin siihen, että puhutaan asiaa. Ihastuin siihen, että tarinan henkilöt saavat kukin vuorollaan kertoa Jarin ristiriitaiset tunnot maailman naisten tilanteesta ja maailmasta muutenkin. Suorimpaan sanotaan se, että murha on murha. Tappamista ei voi kaunistella sen enempää intohimolla, kunnialla kuin humalallakaan. Samalla olin vähän hämilläni. Jari on pitänyt silmät avoinna ja valinnut jälleen parhaan näköalapaikan. Jari on tunnistanut sen paikan olevan Sofin vierellä.
Akkainlehdet kohkaavat kirjasta. Niiden mukaan päähenkilö on Layla, 15-vuotias kurdityttö, joka päätyy kurjasta kurjempaan, jota kaikki kurjat kurittavat. Minulle päähenkilö on Helena, fiksu ja koulutettu nainen, joka on menestyksestä huolimatta tai sen johdosta päätynyt yhteiskunnan alimpaan kastiin ja uhriksi. Layla on jonkun lapsi, Helena on jonkun äiti. Kuinka ollakaan Helenan lapsi on poika. Ja Jari on mies.
Onko edelleen niin, että miehelle naisia on tasan kahdenlaisia? Paha nainen, se aito huora, vetelee langoista ja pyörittää miehiä oman tahtonsa mukaan. Hyvä nainen, se viaton madonna, leipoo, hyvän naisen tärkein tehtävä on olla äiti. Kirjan viimeinen kuva näyttää suoraan sen, kenen syliin Jarikin oikeasti tahtoo.
Harmi, ettei Tervo malttanut lopettaa tarinaa, kun oli sen aika. Tervo ei malttanut olla rakentamatta epäuskottavasta tarinasta mahdotonta. Tervo ei malttanut olla esittelemättä taituruuttaan, hienoa huumoriaan, näppärää juonella kimurointia. Harmi, että Jari unohti olevansa mies. Silti Layla kannattaa osta jouluksi, paketoida ja antaa itselleen. Tai vielä mieluummin Layla kannattaa lainata kirjastosta. Ostotukea Jari ei taida enää erityisesti tarvita.
Kuulostaa mielenkiintoiselta. Täytynee jossain vaiheessa lukea.
Onhan se mielenkiintoinen, ja ristiriitainen. Kaisa Neimala sanoo tuoreessa Parnasson arvostelussa: ”Surkeuden ja kauheuden ohella Laylaan sisältyy lempeitä ja kauniita kohtauksia ja erityisen kaunista suomen kieltä.” Kaisa on oikeassa: Tervo on hyvä kirjailja. Harmi vaan, että hyvä kirjailija surutta kusettaa lukijoitaan. Ja ottaa siitä rahat. Eikä tarvitse edes juosta.
Kirja luettu. Se oli suurinpiirtein sellainen kuin oletin sen olevan. Minusta kirja hyppi vähän liikaa henkilöstä toiseen, olisi voinut keskittyä pelkästään sen Laylan tarinaan. Nyt kirjassa tuntui olevan useita päähenkilöitä. Ihan luettava se oli. Järkyttävä.