Seuraavaksi sarja, jota näin ensimmäisen kerran 1980-luvulla. Sarja tuli Kolmoskanavalta, MTV3:n edeltäjältä, jota ei tietenkään saanut millään näkymään Kainuun korvessa. Niinpä katsoin uutta ja hienoa Kolmoskanavaa isovanhempien luona Kuopiossa.
Ja sieltä sen ensimmäisen kerran näin. Muistan, että se kiinnosti kovasti aihepiirinsä vuoksi, mutta ei se mikään valtava hitti ollut. SItten kun Kolmoskanava alkoi näkyä muuallakin, näin kyseistä sarjaa kotona Kajaanissakin. Ja sitten sarjan näyttäminen lopetettiin, pahimmalla mahdollisella hetkellä. Siihen hetkeen liittyy myös ensimmäinen vihje.
Ensimmäinen vihje:
Sarjan kolmannen tuotantokauden viimeisen jakson cliffhangeria (eli sitä kiikkerää tilannetta, johon jakso päättyy) pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista cliffhangereista. Se on myös yksi ensimmäisistä televisiosarjoissa nähdyistä cliffhangereista aikana, jolloin cliffhangereita ei vielä juurikaan televisiossa käytetty. Sarjan tekijät kirjoittivat jaksoon hurjan cliffhangerin olettaen, että sarjaa ei jatkettaisi enää: kyseistä sarjaa tehtiin kuitenkin sen jälkeen vielä neljä tuotantokautta, mistä johtuen käsikirjoittajat joutuivat eksimään ulospääsyn keksimästään umpikujasta.
Toinen vihje:
NCC-1701D.
Kolmas vihje:
To boldly go…
Star Trek: The Next Generation sarjassa nähty Starship Enterprise NCC-1701D. Tätä kyseistä Enterprisea on edeltänyt kolme alusta: kaksi alkuperäisessä Star Trek -sarjassa ja yksi Next Generationin aikamatkustusjaksossa. NCC-1701D hävisi Generations-elokuvassa avaruustaistelussa Klingoneille, minkä seurauksena alus syöksyi planeetalle ja tuhoutui. Sitä seurasi NCC-1701E. Enkö olekin nörtti?
Ensimmäinen science fiction -sarja ja ollaan vasta sijalla 17. Niitä tulee lisää. Miksi scifi? Koska science fictionissa ei tehdä kompromisseja: ei miellytetä yleisöä miellyttämisen vuoksi, sillä science fictionia katsovat ihmiset, jotka eivät kaipaa miellyttämistä vaan haluavat tulla haastetuiksi. Lisäksi tieteisfiktiossa – ainakin niissä joista pidän – keskeistä on teema ja scifiä vieläpä kuvata nykymaailmaa ja nykyihmistä tulevaisuuden analogioiden kautta. Tieteisfiktio on tapa vieraannuttaa kovasta asiasta siirtämällä teema tulevaisuuteen, mutta muuttamatta itse asiaa miksikään.
Star Trek The Next Generation (1987-1994) alkoi 18 vuotta sen jälkeen kun alkuperäinen kapteeni James T. Kirkin (jota esitti William Shatner) Enterprise oli päättänyt kolmevuotisen tutkimusmatkansa. The Next Generation on melko suoraa jatkumoa alkuperäiseen Star Trek -klassikkoon käsittelytapoja ja episodimaisuutta myöten. Selvimmät erot johtuvat kapteeneista: siinä missä James Kirk oli tappelupukari ja naistenmies, on The Next Generationin kapteeni Jean-Luc Picard (jota näytteli huikean taitavasti Patrick Stewart) älyllinen fransmanni, intellektuelli ja diplomaatti, joka selvittää ongelmat puhumalla nyrkkien heiluttelun sijaan. Tämä teki The Next Generationista vielä edeltäjäänsäkin älyllisemmän ja filosofisemman sarjan, joka esitti enemmän kysymyksiä kuin vastasi niihin.
Juuri tämä minua Star Trekissä viehättää: se, miten se tekee juuri sitä, mikä minun mielestä on taiteen tehtäväkin, kyseenalaistaa. Se viehättää minua myös kirjoittajana, koska Star Trekiä käsikirjoittaneilla ihmisillä oli ilmiömäinen taito ottaa käsittelyyn jokin verrattain tai jopa täysin abstrakti teema (kuten vieraantuneisuus, vanhemmuus, itsemääräämisoikeus tai kommunikaatio) ja tehdä siitä konkreettinen ja ymmärrettävä jakso. Se ei ole ihan helppoa ja sitä minä ihailen.
Kuka on umpiloogisen androidin ihmisesikuva? Tietenkin Sherlock Holmes. Kuvassa Brent Spiner, jakso yksi monista holokansitarinoista.
Tämä kaikki on puhdasta viihdettä ilman sen suurempaa filosofista sisältöä. Se on seikkailua.
Luonnollisesti The Next Generationin seitsemään tuotantokauteen mahtuu valtava määrä jaksoja, joita ilmankin maailma olisi pärjännyt. Kauheita jaksoja, joita ei voi toistamiseen katsoa. Mutta kun The Next Generation on hyvä, se on todella hyvä.
Yksi keskeinen The Next Generationin mukanaan tuoma uudistus oli jatkuvuus. Vaikka sarja on pääosin episodimainen (eli jokainen jakso on itsenäinen tarina eikä mikään henkilöille tapahtunut vaikuta sitä seuraaviin jaksoihin), mukana oli myös jaksoja, jotka jatkoivat jonkin päähenkilön (yleensä andoidi-Datan tai klingoni-Worfin) tarinaa jostain aiemmasta jaksosta. Tämä jatkumo oli myös niin ikään sellaista uutta, miutä ei televisiossa vielä siihen mennessä ollut juurikaan nähty. Tämän seurauksena etenkin Data ja Worf kehittyivät henkilöinä, heillä oli historiansa ja motivaationsa, se mitä he halusivat: Data halusi olla ihminen, Worf sinut menneisyytensä kanssa. Lopulta kumpikin sai mitä halusi. Tavallaan.
Syy, miksi The Next Generation on vain sijalla 18, on se, että aika on ajanut episodimaisen television ohi. Tai minä olen. Kaipaan suuria tarinoita, jatkumoa ja henkilökehitystä, mikä edellyttää että sarjan jokainen jaks vielä jollain tavalla tarinaa eteenpäin. Se ei tietenkään sopinut – eikä tarvitsekaan sopia – The Next Generationin ideaan, jonka perusprinsiippi oli kuitenkin filosofisessa pohdiskelussa ja kyseenalaistuksessa. Sitä ei nykyään näe ja tuskin näkee enää koskaan niin hyvin tehtynä kuin Star Trek sen teki.
Siksikatson sarjaa edelleen. Se on legendan arvonsa ansainnut.
Aukko yleissivistyksessä 
[…] piirteitä, kuten yrityksiä tunteisiin – mitä voi verrata melko sujuvasti siihen, mitä The Next Generationin Data tahtoi. Cameron vie Connorit pakomatkalle kahdeksan vuoden päähän tulevaisuuteen. […]