Olin viime viikolla tentissä. Kolmisen varttia monisivuisen paperin kanssa istuessani olo oli sillä tavalla tutun turvallinen, että ajatukset kulkivat täsmälleen samaa rataa kuin ne kulkivat ala-asteelta lukioon ja yliopistoon. Tiesin paljon oikeita vastauksia, tiesin huomattavasti enemmän vääriä, joista osan tulin varmaan laittaneeksi paperillekin.
Sillä ei ole merkitystä.
Sitä olennaisempaa on, että huomasin taas kerran miettiväni, mitä järkeä siinä on. Siis tenttimisessä tai koulukokeen tekemisessä sellaisessa muodossaan kuin ne ainakin minun aikanani ovat olleet – ja viimeviikkoisen tentin perusteella ovat edelleen.
Että mitä on tämä yleissivistys?
Lähtökohtaisesti olen huono painamaan asioita mieleeni vain siksi, että minun pitää painaa asioita mieleeni. Se on huono perustelu oikeastaan mille tahansa toiminnalle: joulupöydässä on oltava rosollia, koska joulupöytään kuuluu rosolli – näin on tehty aina!
Näitä kutsutaan periaatteiksi ja jossain yhteydessä jopa etiketeiksi. Onhan se tietty kauniimmin sanottu kuin kutsua niitä pakkomielteiksi.
Sama pätee suomalaiseen perus- ja yliopisto-opetukseen, jossa kaikkein arvokkaimpana hyveenä pidetään taitoa painaa älyttömät määrät triviatietoa päähänsä, josta sen voi sitten autuaasti poistaa koetta tai tenttiä seuraavana päivänä. Mitä tästä opittiin?
– No, sen minä siitä opin, että ensi kerralla en lue tenttiin vuosilukuja, koska tämä kyseinen tentaattori ei niitä koskaan kysy. Sen sijaan se kysyy henkilöiden nimiä sekä näiden mielipidettä siitä, mitä postmodernismi on.
– Postmodernismi? Mitä se on?
– Ei aavistustakaan.
Nuijasota. Kysy viikon päästä uudestaan.
Mitä merkitystä on sillä, että tiedän milloin Nuijasota sodittiin (pieni hetki, googlaan) sen rinnalla, että opetus opettaisi minut ymmärtämään ja anysoimaan vaikka niitä tekijöitä, joista sodat ovat ajansaatossa syttyneet ja sitä, mitä se kertoo ihmisistä ja ihmisten motiivien muutoksesta tai ihmiskunnan kehityksestä – jos sellaista on – sen sijaan, että opettaja kertoo Wallitsevan Oikean Wastauksen tunnilla, joka saattaa kyllä muuttua, jos joku löytää arsenikkipohjaista elämää jostain, mutta olkoon opettajan opetus kuitenkin totuus, kunnes toisin sanotaan. Eikä minua kokeessakaan pyydetään analysoimaan (tenttitehtävässä lukeva ”pohdi” ei tarkoita ”analysoi”, vaan ”pyörittele retorisesti ulkoa oppimaasi tietoa siten, että siitä käy ilmi että olet oppinut aineiston ulkoa”) , vaikka sodan sosiologiasta ja psykologiasta olisikin tunnilla keskusteltu.
TEHTÄVÄ 1
A) Milloin sodittiin Nuijasota?
B) Miksi sota syttyi?
Voi, kunpa vain pystyisinkin muistamaan ne lukemattomat kerrat, joina olen kolmekymmenvuotisen (1616-1648!) elämäni aikana joutunut keskustelemaan Nuijasodasta. Nuijia olen tavannut paljon ja sotinutkin heidän kanssaan, mutta aina silloinkin keskustelusta on puuttunut kaikenlainen analyysi – ne ovat olleet enemmänkin historiallisia rekonstruktioita.
Joskus koe edellyttää yksinkertaistamista ja vastauksen perustamista opetetulle. Eräällä filosofian logiikan kurssilla olin jättänyt kotiläksyni tekemättä, koska minusta tehtävässä ei ollut mitään järkeä - että ratkaisu ei ollut yksiselitteinen. Opettaja kuitenkin väitti sitkeästi, että vain yksi joukko täyttää hänen kotitehtävään määrittelemänsä ehdot. Tunnin päätteeksi löysin hänelle toisen. Se ei olisi ollut mahdollista koeolosuhteessa, vaikka pitäisi kai olla?
TEHTÄVÄ 2
a) siellä pysy
b) sinne kuulu.
Ja tämä ihan siitä syystä, että en hyväksy tiedon itseisarvollista merkitystä. Mitä väliä on tiedolla, jos siihen ei liitetä ymmärrystä? Sitäkö, että voi ystäviä hämmästyttääkseen (ja mikä parempi – häpäistäkseen!) heitellä knoppitietoa yhdestä jos toisesta asiasta? Ja mitä useammasta asiasta ihminen tietää, sitä sivistyneempi hän toki on.
Toki, toki.
Sivistys ei ole tiedossa eikä ole koskaan ollutkaan. Se on siinä, miten tietoa kantaa ja mihin sitä käyttää. En näe tiedon omistamisessa sinänsä mitään loistokasta – tärkeämpää on ymmärtää, muodostaa itse mielipiteitä, kyseenalaistaa näkökulmia – debatoida itsensä ja toisten kanssa niin, että keskustellaan asiasta, ei egoista. Mutta helposti käy niin, että koska yhteiskuntamme korostaa tiedon ja pänttäämisen merkitystä, tiedosta tulee kuin käyntikortti, jolla mitataan sosiaalista arvoa, oppineisuutta ja älyä. Ja sitten ne, jotka tietävät vain vähän, vertaavat itseään näihin yleisesti arvostettuihin ja toteavat itsensä ”niin tyhmäksi, kun enhän minä tiedä mitään.” Ja se on väärin.
Ehkä yleissivistävän koulutuksen opetuksen ongelma on se, että siinä ei ole kyse niinkään oppilaasta kuin koulusta ja koulutuksesta. Siitä lähtien, kun joku meni ja keksi laskutaidon, sivistystä on merkitty numeroilla: nelosia, kymppejä, ykkösiä, kolmosia ja täysiä nollia. Ja nämä tuntuvat olevan myös koulun ainoa tapa määritellä osaamista, tehdä kaikesta arvosteltavaa.
TEHTÄVÄ 1
A) Milloin sodittiin nuijasota? (1p.)
B) Miksi sota syttyi? (1p.)
Faktoja, faktoja, faktoja. Miksei koulu opeta, ettei faktoja ole? Tai filosofia yrittää opettaa, mutta filosofian opetukselle lähinnä nauretaan. Tärkeintä on kuitenkin pysyä vertailtavana: verrattuna toisiin kunnallisiin oppilaitoksiin, toisiin yliopistoihin, toisiin maihin – toisiin ihmisiin.
Menipä tenttini läpi tai ei, näen kaikesta huolimatta täysin turhana pistää muistelemaan ulkoa sellaista, minkä voi siinä Oikeassa Elämässä mennä ottamaan selvää naapurihuoneesta työkaverilta, olla samalla sosiaalinen ja kunnioittaa hänen tietämystään, kilauttaa kaverille – tai jopa, ajatella, katsoa sieltä googlesta.
Tunnen useita hyvin viisaita ihmisiä. Osa heistä tietää kaikesta paljon. Osa tietää yhdestä asiasta kaiken. Pidän paljon enemmän jälkimmäisen kaltaisista: he saavat minut hämmästymään ja ihailemaan heidän omistautuneisuuttaan.
Sen sijaan, että näkisin välttämättömäksi omistaa kaiken tiedon itse, kysyn heiltä. Sitä ei opetettu koulussa: keksin sen ihan itse.
Vastaa