Voiko kirjoittamalla vaikuttaa, Helsingin Sanomat?

Yrittää voi. Näin ainakin itseään suomalaisen journalismin airueena pitävä Helsingin Sanomat tänä aamuna. Uutisen laadun huomioon ottaen saattaa jopa käydä niin, että Suomen arvostetuin sanomalehti saa tahtonsa läpi eikä luottoni median omiin motiiveihin kärsi kolausta.

Kyseinen Helsingin Sanomien sivulta A6 löytyvä uutinen koskee Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen vierailevaa professuuria. Tämä virka täytetään aina vuodeksi kerrallaan; nyt on vuorossa viides ja toistaiseksi viimeinen nimitys.
         Juttu on otsikoitu tavalliseen uutistyyliin: ”Journalistiikan vierailuprofessoriksi haki ennätysmäärä”. Huomiota herättävä yksityiskohta onkin ingressissä: ”Ylestä irtisanoutunut toimittaja Olli Ainola hakijoitten joukossa”.
         Kilinä alkaa.
         Hälytyskellojen kumina voimistuu hieman kolmannessa kappaleessa, jossa – jutun rakenteeseen nähden aivan oikeaoppisesti – uutisen kärjeksi nostetun Olli Ainolan nimi on lihavoitu, mutta häntä seuraavien 25 muun nimen lista ei. Eikä kyse ole siitä, etteikö listalta löytyisi muita tunnettuja nimiä.
         Eikö vaikutakin siltä kuin Helsingin Sanomilla olisi varteenotettava ehdokas mielessään?

Mielenkiintoista lihavointi on myös sikäli, että lihavoimalla Olli Ainolan nimi hänet liitetään samaan kastiin muiden jutussa lihavoitujen kanssa: laitoksen professori Heikki Luostarisen sekä neljän muun kyseistä tehtävää aiemmin hoitaneen.
         Nyt te ajattelette, että mikäs siiinä, Salohalme meluaa ihan turhasta, saahan mediallakin mielipide olla. Saa olla, saa olla. Mutta minäpä olinkin taas niin häijy, että salasin teiltä jotain olennaista: jätin kertomatta sen, että tämä kyseinen vierailuprofessuurin toimi on Helsingin Sanomain säätiön lahjoitusvirka.
         – Toivomme tietysti, että jatkoa seuraisi, sanoo professori Heikki Luostarinen. Samaa sanoo myös nimettömäksi jäävä opiskelijakin: merkityksellinen ja hyvin tärkeä virka!
         Jatkuu, jatkuu, Heikki, älä huoli. Kunhan vaan pidät mielessäsi, että tämä kerta voi olla myös viimeinen…
         En voi sille mitään, että minun mielessäni tämä herättää paitsi kysymyksen journalismin ja journalistisen ammattitaidon tasosta, myös kysymyksen siitä, mitä eroa on journalismilla ja kiristyksellä?

Lue alkuperäinen juttu: Helsingin Sanomat 26.10.2010

Aukko yleissivistyksessä – Itsekritiikittömyys kirjoittamaani tekstiä kohtaan.